Saadaan sentään savolainen pääministeri

Tasavallan poliittiseen elämään laskeutuu taas tänään syvä radiohiljaisuus, kun kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vetäytyy kokoamaan ohjelmaa tavoittelemalleen kuuden puolueen hallitukselle. Poliittisesti kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreitten, RKP:n ja kristillisdemokraattien hallitus painottuu eteläiseen Suomeen. Savolaisille jää sentään se lohtu, että pääministeri on heidän omia poikiaan. Jos näin ei olisi, tulevaisuus olisi entistäkin arvaamattomampi.

Kuuden puolueen "sixpackia" on sanottu monesti myös hävinneiden hallitukseksi, kun vaalien ainoa todellinen menestyjä perussuomalaiset ovat pihalla neuvotteluista. Sanonta "vaalit ratkaisevat" ei siis tarkoita, että voittajat istuisivat automaattisesti hallituksessa vaalien jälkeen.

Käytännössä "vaalit ratkaisevat" on tulkittu ainakin tällä kertaa niin, että katsotaan, millä puolueyhdistelmillä voidaan rakentaa jonkinsorttinen enemmistöhallitus vaalien jälkeiseen Suomeen. Tässä palapelissä suuret muuttuvat joskus pieniksi ja pienet suuriksi. Kymmenellä paikallaan vihreät vaikuttavat hallitusohjelmaan ja sen myötä kansalaisten jokapäiväiseen elämään enemmän kuin heitä liki neljä kertaa vahvemmat perussuomalaiset.

Oppositioon jäämisestä Timo Soini ja hänen perussuomalaisensa sysäävät vastuun muille puolueille. Marttyyrin rooli on heidän viimeinen keinonsa pelastaa, mitä pelastettavissa on. Tekemällä Euroopan unionista suomalaisten vihollisen Soini päästi kuvaannollisesti Aladdinin lampun hengen irti, mutta hänellä ei ollut voimaa tai ehkä ei edes halua panna henkeä takaisin pulloon, kun se oli tehnyt hänelle kaivatun palveluksensa.

Lopputulos on näin ollen mitä surkein. Suomi on ja pysyy EU:n mallioppilaana, jahka se on saanut vaalitaistelussa ryvettyneet kasvonsa ja kamppeensa taas siistityiksi. Edes EU-kriittinen vasemmistoliitto ei pysty vaikuttamaan olennaisesti EU-asioissa, vaikka se on menossa hallitukseen.

Vaalitaistelussa Soini nosti muissa puolueista päävastustajakseen vihreät. Ja mikä oli sen lopputulema? Kolmanneksen kutistuneina vihreät pääsevät vaikuttamaan vaa'ankielipuolueena hallituksen ohjelmaan enemmän kuin konsanaan Vanhasen-Kiviniemen hallituksessa. Kaikki se, mitä perussuomalaiset kavahtavat vihreitten ympäristö- tai sukupuoliajattelussa toteutuvat nyt kokoomuksen ja SDP:n myötävaikutuksella.

Populistisilla helppoheikin puheilla on vaivatonta kerätä kansansuosiota vaalien edellä, ja sen taidon Timo Soini hallitsee. Mutta mitä iloa on poliitikosta, josta aikansa puhuttuaan on jäljellä vain tyhjä takki ja housut?

Jyrki Katainen pani hallitusneuvottelujen takarajaksi perjantain 17.6., jolloin on kulunut tasan kaksi kuukautta vaaleista. Jos neuvottelut onnistuvat, uusi hallitus on koossa seuraavalla viikolla, ja sixpack päästään korkkaamaan sopivasti juhannukseksi. Samppanjajuhliin ei ole valtiolla nyt syytä saati varaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.