Saasteita ilmassa

Menneellä viikolla Keskisuomalaisen mielipidepalstalla ollut teksti herätti mielenkiintoni. Eräs nimeltä mainitsematon mies kirjoitti, kuinka paljon hän vihaa Hornet-suihkuhävittäjää. Nimittäin sen tuottama melu ja suunnattoman suuri polttoaineen kulutus olivat saaneet miehen ajatukset ilmavoimien ylpeyttä vastaan.

On totta, että Hornet saastuttaa melko runsaanlaisesti. Tavallinen auton omistaja ajaisi Hornetin tunnin aikana kuluttamalla polttoaineella useita vuosia, kysehän on tuhansista petroli-litroista. Melukin on melkoinen ja onhan se kaiken lisäksi verovaroilla hankittu.

En ollenkaan halua puolustella hävittäjien olemassaoloa mutta se vaan on niin, ettei Suomen 62 Hornetia pysty maailmaa tuhoamaan.

Esimerkiksi Venäjällä on pelkästään hävittäjiä 1 295 kappaletta ja siihen vielä päälle 767 rynnäkkökonetta ja muun muassa 345 kuljetuskonetta. Miettikääpä vain, kuinka paljon polttoainetta kuluu kun Venäjän ilmavoimat harjoittelevat.

Kun puhutaan ilmailuliikenteen päästöistä, sotilasilmailu on kuitenkin varsin pieni osa kokonaisuutta. Sitä paitsi sotilasilmailu ei ole pelkkiä hävittäjälentoja, sillä Suomen ilmavoimat kuljettaa päivittäin kymmeniä, jopa satoja ihmisiä paikasta toiseen.

Suomen kohdalla sotilasilmailun tuottamat päästöt ovat vain kymmenisen prosenttia koko maan lentoliikenteestä. Siitäkin huolimatta puhutaan melkoisesta määrästä, sillä hiilidioksidipäästöjä ilmavoimat tuottivat vuonna 2006 137 98 tonnia.

Tuolla kyseisellä määrällä hiilidioksidia liikkuisi oma diesel-Renaultini reilu miljardi kilometriä!

Ilmailuliikenteen suurin ongelma tulee tulevaisuudessa olemaan vaihtoehtoisen energian löytäminen.

Vaikka autot voidaan varustaa sähkömoottorilla, joka kerää muun muassa jarrutusenergian talteen ja käyttää sen seuraavassa kiihdytyksessä, lentokoneen varustaminen kyseisellä härvelillä on jokseenkin mahdotonta.

Toki on olemassa muun muassa vety, jota voitaisiin käyttää energianlähteenä mutta suurin ongelma tulee olemaan mittakaavan laajuus ja turvallisuus, sillä kun ollaan ilmassa, apu ei ole lähellä.

Viime aikoina Suomenkin hallitus on herännyt kiinnittämään huomioita autoliikenteen päästöihin veromuutoksin.

Autotehtaat sylkevät koko ajan ulos entistä ympäristöystävällisempiä autoja ja muutaman vuoden päästä keskikulutukset laskevat pariin litraan satasella. Mutta kuinka on lentoliikenteen laita?

Lentokonetehtaiden valmistamat moottorit ovat yleensä hyväksi havaittuja, varmatoimisia ja tehokkaita. Ilmailuteollisuuden ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota taloudellisuuteen, sillä mikään komissio ei ole niin vaatinut. Kenties lähitulevaisuudessa EU:n määräykset koskevat myös ilmailuteollisuutta, sillä polttoaineen säästäminen on kaikin puolin järkevää.

Yhdysvaltain esivaaleissa on myös jonkun verran keskusteltu ympäristöasioista ja mielestäni on erittäin huvittaa, kuinka liikkuminen on toteutettu maan rannikolta toiselle.

Siellähän liikutaan julmetun kokoisilla lentokoneilla ja sen jälkeen puhutaan ympäristöpolitiikkaa!

Kirjoittaja on ilmavoimien apumekaanikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuningas kävi vaatimattomassa studiossa, eikä musiikki ollut enää entisellään – silti Wiskari möyrii matona korvassa

Puoli Suomea liikkeellä

Kaivoslakia sopii muuttaa, mutta harkiten

Asuntovelallisella on nyt kissanpäivät

Ensimmäisen ja viimeisen välissä

Lapinlahden hieno perinne ansaitsee katsojien tuen

KHO:n katselmus Kuopiossa on paikallaan

Ikäihminen, ota loppukiri ja nauti!

Virheeni tekevät minusta minut – "10 000 tapaa, jotka eivät toimi"

Kuopion keskustan ilme kirkastuu nopeasti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.