Saattohoidossa vielä paljon parannettavaa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemat lääkärikunnan edustajat ja terveydenhoidon etiikan asiantuntijat suhtautuvat kriittisesti kansalaisaloitteeseen eutanasian laillistamisesta. Kuulemistilaisuuden annin voi kiteyttää siten, että eutanasialakia ei pidä ainakaan kiirehtiä eikä ainakaan saattohoidon nykyisten puutteiden vuoksi.

Kyselyissä kuolinavun laillistamista on kannattanut jopa kolme neljästä suomalaisesta. Toisaalta vain joka kolmas lääkäreistä avustaisi potilasta itsemurhassa. Kysymys armomurhasta on kaukana yksinkertaisesta niin eettisesti kuin lainsäädännön haasteena. Aloitteen edistäminen vaatisi merkittäviä muutoksia rikoslakiin ja perustuslain tarkastelua.

Lakialoite koskee äärimmäisen tärkeää kysymystä, ihmisen oikeutta arvokkaaseen kuolemaan ja sietämättömän kivun lieventämiseen. Eutanasian periaatteellinen vastustus ei saa johtaa kärsimyksen vähättelyyn. Kuten asiantuntijat toteavat, itsemääräämistahto on myös sosiaalisesti määräytynyttä, eikä ulkopuolinen voi todentaa kivun mittaa. Yksilölle kärsimys on näistä seikoista huolimatta todellista. Itä-Suomen yliopistossa väitelleen Anja Terkamo-Moision tutkimuksessa kävi ilmi tapauksia, joissa kivunhoito ei ole ollut riittävää.

Palliatiivinen eli parantumattomasti sairaiden oireita lievittävä hoito ei kaikkialla Suomessa toteudu tasa-arvoisesti. Helsingin yliopiston professorin Tiina Saarron mukaan hyvää saattohoitoa ja tehokasta kivunlievitystä olisi jo nyt mahdollista saada kaikille tarvitseville, kysymys on resursoinnista. Eutanasian kannatus vähenisi, jos saattohoidossa siirryttäisiin koko maassa hurskaista sanoista tekoihin inhimillisemmän kuoleman puolesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.