Sadan prosentin miehiä

Äskettäin vietetyn kansallisen veteraanipäivän aikana kuultiin jälleen juhlapuheita, joissa oikeutetusti tuotiin esille sotiemme veteraanien suuria ansioita.

Juhlapuheet ovat juhlapäivänä paikallaan. Kuitenkaan ne eivät veteraania ilahduta, jos hänen käytännön asiansa eivät ole oikeudenmukaisella tolalla.

Sotaveteraanit ovat eriarvoisessa asemassa, mitä tulee kunnallisiin kodin- ja sairaanhoidon palveluihin.

Toiset niitä saavat maksuttomasti, toiset eivät. Perusteena on invaliditeettiprosentti, jotka miehille annettiin aikoinaan sotareissujen fyysisten vammojen mukaan.

Tämän sotavammaprosentin pitäisi olla vähintään 20, jotta veteraani olisi oikeutettu maksuttomiin palveluihin.

Sotavammaprosentin määrittelystä on kulunut useita vuosikymmeniä. Todellinen nykyinen invaliditeetti on usealla veteraanilla paljon korkeampi kuin heidän sotavammaprosenttinsa. Sotavamman lisäksi kuntoa ja toimintakykyä ovat heikentäneet korkea ikä ja sairaudet. Nykyinen asiaintila korventaa tietenkin pahiten pienituloisia veteraaneja.

Veteraanien keski-ikä lähestyy 90 vuotta, ja veljien rivit ovat kovasti harventuneet. Jäljellä olevat sodan käyneet miehet ovat uskoakseni monien kansalaisten silmissä "sadan prosentin miehiä" eli heille kaikille veteraaneille pitäisi kuulua samat maksuttomat palvelut.

Näin varakkaassa maassa pitää ehdottomasti olla varaa järjestää tämä asia kuntoon. Ei voi olla kyse kovin suurista rahasummista. Vaativia terveisiä uuden eduskunnan budjettiriiheen.

Sitä paitsi mikään sotavammaprosentti ei kerro, millaisia ovat veteraanien henkiset vammat. Mikään prosentti ei määrittele traumaattisten kokemusten painoa, vuosikymmeniä jatkuneiden painajaisunien ahdistusta tai parhaan nuoruuden hukkaamista. Näitä asioita lie mahdotonta mitatakaan.

Silti, sitä suuremmalla syyllä, Suomen valtion pitäisi kohdella reilulla kädellä tasavertaisesti kaikkia heitä, joiden ansiosta täällä siniristilippua salkoon vedetään ja pullaa syödään.

Sitten vielä jossittelua. Historiaa on mahdotonta kirjoittaa uudestaan, mutta ajatusleikit kiinnostavat joskus.

Olen ymmärtänyt, että moni Suomen armeijassa palvellut mies koki epäoikeudenmukaiseksi vaiheen, jolloin 70 vuotta sitten syttynyt jatkosota kääntyi puolustuksellisesta sodasta hyökkäyssodaksi. Kun vanhan rajan yli astuttiin itään päin tavoitteena Suur-Suomi, moni mies koki tunnossaan, että näin ei pitäisi tehdä.

He kuitenkin tekivät sen, mitä Suomen sodanjohto käski. Ja saivat sitten vuosien ajan kuulla olevansa sotakiihkoilijoita ja fasisteja.

Olisivatko nämä miehet välttyneet tältä mustamaalaamiselta, jos Suomen sodanjohto olisi tyytynyt vanhoihin rajoihin?

Kirjoittaja on lapinlahtelainen tietokirjailija ja Väärnin pappilan emäntä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.