Sailaksen porkkanakeppi

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas (sd.) jyrähteli joulun alla opetusalan piiriin kuuluvista kysymyksistä (Opettaja 19.12.). Hänen silmätikukseen joutuivat yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden opintoajat.

Yksioikoiseen tapaansa Sailas toteaa, että nykymeno ei vetele, vaan työurat on saatava pidemmiksi molemmista päistä. Valmistuvien ikä on kuitenkin nousussa. Yliopistoon päässeistä valmistuu 75 prosenttia ja he ovat keskimäärin yli 27-vuotiaita. Ammattikorkeakouluista valmistuu viiden vuoden määräajassa vain 58 prosenttia.

Luvut ovat huolestuttavia, ammattikorkeakoulujen kohdalla suorastaan surkeita. Niiden syitä on pohdittava monipuolisesti ja vakavasti samalla kun mietitään, miten nykymenon suunta saadaan kääntymään. Sailas esittää eräänlaista porkkanakeppiä: opintotukijärjestelmää ja opintososiaalisia etuja on muutettava niin, että ne kannustavat valmistumaan nopeammin, opiskelemaan tiiviimmin ja valmistumaan viidessä, kuudessa vuodessa.

Sailas heittää, että joillekin opiskelu on "sivutoimi", jota pitkitetään, jotta saadaan edullinen asunto ja ilmainen terveydenhuolto. Syytös on aika kova ja ilmiö tuskin yleistettävissä. Opiskeluaika on myös perheen perustamisen aikaa, ja opiskelijat synnyttävät jopa tulevia veronmaksajia. He joutuvat laskemaan, mikä on kulloisessakin tilanteessa taloudellisinta ja järkevintä oman elämän ja perheen kannalta. Niin muutkin ihmiset yleensä tekevät. Eivät kaikki vietä huoletonta opiskelijaelämää.

Opiskelijoiden toistuva syyllistäminen siitä, että heidän panostaan yhteiskunnan rattaisiin joudutaan odottamaan, ei ole paras mahdollinen kannustin. Ehkäpä opetuksestakin löytyisi korjattavaa eikä vain opiskelijoiden moraalista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.