Sailaksen uusi lista

Poliittinen oppositio ei ole ainoa, joka vaatii Suomen hallitukselta lisää elvyttäviä toimia. Euroopan johtavan talouslehden Financial Timesin vaikutusvaltainen kolumnisti Martin Wolf antaa myös satikutia Suomelle, joka hänen mielestään pihtailee elvytyksessä varjellessaan vaihtotaseensa ylijäämäisyyttä. Samasta synnistä Wolf moittii Saksaa.

Hallitus ja veroeuroja vartioiva valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ovat toistuvasti vastanneet arvosteluun muistuttamalla, että Suomi on jo päättänyt elvyttää oman leiviskänsä verran. Leiviskän suuruutta Katainen mittaa osuudella, joka Suomelle on annettu EU:n komission tuoreessa elvytyspaketissa.

Katainen on oikeassa. Valtion ensi vuoden talousarvio kasvattaa valtion menoja 4,5 prosenttia, kun viime vuosien keskiarvo on noin 2,5 prosenttia. Veroja alennetaan, myös muita kuin palkkaveroja. Liikenneväyliä rakennetaan ja myös muuta rakentamista vauhditetaan.

Menojen kasvua ja tulojen vähentymistä rahoitetaan ottamalla pitkästä aikaa lisää velkaa. Juuri nyt se kannattaa, sillä taloutensa hyvin hoitanut Suomi saa lainaa matalalla korolla. Sitä voisi hyvin ottaa jopa enemmän kuin on päätetty. Ehkä näin tehdäänkin.

Hallitus aikoo myös elvyttää lisää. Millä tavalla, se selviää tammikuussa, kun vuoden ensimmäisestä lisäbudjetista päätetään. Valtiovarainministeri Katainen on antanut valtiosihteeri Raimo Sailaksen tehtäväksi selvittää mahdollisten uusien elvytystoimien vaikutusta työllisyyden kohentamiseen ja talouskasvun vauhdittamiseen.

Monet muistavat vielä Sailaksen leikkauslistan, jolla leikattiin valtion menoja. Nyt on tulossa uusi Sailaksen lista, joka on miellyttävämpää luettavaa kuin vanha lista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.