Sailas vaatii taas kovia päätöksiä

Reilun viikon päästä kokoontuva eduskunta saa haastavia tehtäviä, kun valtiontaloutta joudutaan sopeuttamaan muuttuneeseen taloustilanteeseen. Valtiovarainministeriön vaikutusvaltainen valtiosihteeri Raimo Sailas on määrittänyt jo julkisesti tavoitteet. Valtiontaloudessa on nyt viiden miljardin vaje, joka on katettava joko leikkauksin tai verojen ja maksujen korotuksin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sailas on säikäyttänyt poliitikkoja ja kansalaisia. Kukapa poliitikko haluaisi olla viemässä äänestäjiltään sitä maallista hyvää, jota he ovat tottuneet saamaan ja kukapa tavallinen kansalainen tervehtii ilolla, että valtio tunkeutuu hänen kukkarolleen ja ottaa sieltä, minkä hyväksi näkee. Valitettavasti Sailas ei ole lukenut madonlukuja huvikseen, vaan ennakoinut aivan oikein tulevan tilanteen.

Viiden miljardin leikkaukset tai veronkorotukset ovat erityisen kova haaste Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitukselle. Hänen oma puolueensa kokoomus ei haluaisi suurin surminkaan kiristää palkkaverotust. Hallituksen toinen pääpuolue sosiaalidemokraatit taas on ottanut tiukan kannan, ettei yleistä arvonlisäveroa auta nostaa, vaikka jo yhden prosentin korotus helpottaisi yli puolella miljardilla valtion rahapulaa.

Arvonlisäveron korotus olisi yksinkertaisin ja nopein hoitokeino akuuttiin kriisiin, sen tietää varmasti hyvin myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen SDP:n puheenjohtajana. Omasta tahdostaan hän on tehnyt alv:sta kynnyskysymyksen, joka ratkaisee SDP:n mukanaolon hallituksessa. Ratkaiseva taisto arvonlisäveron korotuksesta tai korottamatta jättämisestä käydään näin ollen ministeri Urpilaisen pään sisällä.

Viime vuosien yleisin keino valtion verotulojen lisäämiseen on ollut korottaa erilaisia energiaveroja. Uusimmat korotukset tulivat voimaan vuodenvaihteessa, ja ovat saaneet tavalliset ihmettelemään, miten kauan heidän rahansa riittävät järkyttävän kalliitten sähkö- ja polttoainelaskujen maksamiseen.

Todennäköisesti ainakin joillakin hallituspuolueilla olisi intoa jatkaa energiaverotuksen kiristämistä, mutta fakta on sekin, että joku raja on kansalaisten kärsivällisyydelläkin. Alkoholi- ja sokeriverojen kiristämiselle löytynee sen sijaan paremmin ymmärrystä.

Valtiontalouden kunnostustalkoita ei helpota, että tasavallassa käydään tänä vuonna presidentinvaalin jälkeen vielä toiset vaalit. Vaikka presidentinvaalit ovat osittain henkilövaalit, niin jotain ne kertovat myös puolueitten tilasta. Presidentinvaaleissa huonosti menestyneitten puolueitten on pakko yrittää paikata takaiskujaan kunnallisvaaleissa.

Oppositiossa se käy helpommin kuin hallituksessa, jossa joutuu tekemään myös ikäviä päätöksiä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.