Savolaisilla hyvät valmiudet muutosten kohtaamiseen

Suomi kohtaa lähivuosina ikääntymisen, työn rakennemuutoksen ja julkisen talouden kestävyyden monikertaisen haasteen. Maailman myllerrysten keskellä Pohjois-Savo on vahvuuksineen ja heikkouksineen kuin Suomi pienoiskoossa.

Väestökehityksessä maakunta kamppailee nollakasvun molemmin puolin. Muutaman vuoden positiivinen suunta kääntyi viime vuonna miinukselle, kun muuttovoitto ei korvannut kuolleiden enemmyyttä syntyneisiin nähden.

Pohjois-Savon elinvoima nojaa Viitostien varren tukevaan kolmijalkaan. Kuopio kuuluu kasvukeskusten kärkijoukkoon, Iisalmi ja Varkaus vahvoihin seudullisiin keskuksiin.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä lisääntyvä maahanmuutto on suuri mahdollisuus Pohjois-Savolle. Kotouttamisessa ja koulutuksessa on luvassa mittava urakka. Savolaisilla on kuitenkin erinomaiset valmiudet kohdata vieraita kulttuureja.

Savon murteella lienee mahdotonta ilmaista vihapuhetta. Vuosisatojen luoviminen idän ja lännen rajaseudun vaihtelevissa voimasuhteissa on koulinut diplomaattisuutta. Savolaiset ovat aina olleet monikulttuurisia. Tuoreena osoituksena tästä italialaissyntyinen kuopiolaisravintoloitsija Paco Nucci muljautteli viikonloppuna murremestaruuskisan voittoon.

Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa pitkälti kuin ennenkin, osaamisella ja luonnonvaroilla. Tähän kisaan savolaiset voivat lähteä luottavaisin mielin. Finnpulp suunnittelee maailman suurinta sellutehdasta Kuopion Sorsasaloon. Hanke täydentää metsäteollisuuden keskittymää, jota edustavat vanhastaan muun muassa Stora Enso Varkaudessa sekä Lunawood ja Ponsse Ylä-Savossa.

Metsäbiotalous ja luonnonvaratutkimus kuuluvat Itä-Suomen yliopiston kärkihankkeisiin. Yliopisto panostaa maailmanlaajuisiin haasteisiin myös ilmastotutkimuksessa ja terveystieteissä.

Kuopion museon näyttelyssä on paraikaa esillä Kiuruvedeltä vuonna 1947 löytynyt reikäkirves. Se on Suomen ainoa kivikauden löytö, johon on kaiverrettu ihmiskasvot. Toinen aikakauden esine on itäkarjalainen kourutaltta.

Samaa esteettistä silmää muotoilulle löytää tänään vaikkapa iisalmelaisen Genelecin kaiuttimista. Savossa on historiaa taidolle ja tiedolle, inhimilliselle uteliaisuudelle, kaupalle ja kanssakäymiselle.

Maailmantalouden suhdanteet tuottavat tällä hetkellä Suomelle vaikeuksia. Työttömyyden kasvu, kilpailukyvyn rapautuminen ja maatalouden kannattavuusongelmat kertovat huonosta valmistautumisesta muutokseen.

Pitkällä aikavälillä Suomen vahvuudet nousevat jälleen heikkouksia suuremmiksi. Kun maailman ilmasto lämpenee ja luonnonvarat niukkenevat, ovat maa- ja metsätalous ja esimerkiksi vesiosaaminen arvossaan. Jos savolaiset osaavat viljellä ja varjella omaansa, niin luontoaan kuin henkistä pääomaansa, voidaan epävarma tulevaisuus kohdata vailla pelkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ei palata astialle enää ikinä, kiitos

Holokaustin muisto on vaarassa unohtua

Kuopion lääkärikoulutus huipputasoa

Hoitoalan vetovoimaaon pakko parantaa

Lisää, lisää on liian helppo vastaus

Lisää, lisää

Mielikuva perhe-elämästä on ollut liian yksipuolinen

Poliittiset virkanimitykset rapauttavat uskottavuutta

Tahko kelpaa Venäjän eliitille

Kuopiossa ja Jyväskylässä samoja mietteitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.