Se on siinä

Seuraava hallitus jatkaa Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksen EU-linjoilla. Tavoitteena on, että Suomella on mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa EU:ssa ja euroalueen talouskriisin ratkaisemisessa. Samalla suojataan parhaiten Suomen kansalliset edut.

Käytännössä Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen muodostavat uuden tutkaparin. Hallitus kootaan ensi viikon aikana siten, että mukaan otetaan vihreät, RKP ja kristilliset.

Kataisen uhkarohkea suunnitelma irrottaa Portugalin tukipaketti hallitusneuvotteluista on nyt tuottanut tulosta.

Demarit, keskusta ja kokoomus ovat löytäneet Portugali-asiassa toisensa. Keskusta osoittaa Portugali-päätöksellään, että se on valmis vastuulliseen oppositiopolitiikkaan, joka on toivottavasti jotain aivan muuta kuin demareiden linjaton sekoilu edellisessä eduskunnassa.

Hallituskokoonpano alkoi varmistua lopullisesti, kun joukkojaan pelkäävä Timo Soini ilmoitti, että persut suuntaa oppositioon.

Toinen tukipäätöshannari eli vasemmistoliitto haluaa hallitukseen, mutta kielteinen kanta Portugali-pakettiin heittää puolueen väistämättä oppositioon.

Kataiselle ja Urpilaiselle on voitto, että Soini teki ratkaisunsa itse. Vaalikauden mittaan voimme paremmin arvioida sitä, kuka jujutti ketä. Monella tavalla oppositio sopii persuille paremmin kuin hallitus. Persut voi rauhassa valmistautua presidentin- ja kunnallisvaaleihin ja eduskuntatyöskentelyn myötä paikata osaamisvajettaan.

Kataisen ensimmäiseen on siis riittävästi tulijoita.

Vihreät haluaa mukaan, mutta ei ehdoitta. Kynnyskysymyksiksi saattavat nousta Fortumin ydinvoiman jatkolupa ja vesilaki. Molemmista vihreät tuskin saa mieleistään muotoilua hallitusohjelmaan, sillä vaalien häviäjällä ei oikein ole edellytyksiä sanella ehtoja.

Kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen tahtoo ministeriksi niin kovasti, ettei puolueella ole hallitukseen pääsemiselle mitään ehtoja. Edes sukupuolineutraalista avioliittolaista ei ole tullut keskustelua. Siitähän jokainen voi äänestää omantuntonsa mukaan - myös Räsänen, sillä hänestä ei varmasti tule oikeusministeriä. Eli KD on tyytyväinen mihin tahansa salkkuun.

Ruotsalaiset on myös helppo ottaa mukaan. Yhden asian puolueella on vain yksi päämäärä: turvata ruotsin kielen asema Suomessa.

Salkkujakokin alkaa selvitä.

Demarit ottaa vastuulleen valtiovarainministeriön. Salkku menee luontevasti Jutta Urpilaiselle. Itse asiassa mikä muu tahansa salkku olisi Urpilaiselle poliittinen itsemurha etenkin, jos valtiovarainministeriksi tulisi Eero Heinäluoma .

Eniten vääntöä on herättänyt ulkoministerin salkku. Alexander Stubb haluaisi jatkaa ja Katainen on asiasta samaa mieltä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Stubb on ollut ulkoministerinä erittäin hyvä, joten ei ole mitään järkevää syytä vaihtaa häntä Erkki Tuomiojaan . Ei ole mitenkään outoa, että pääministeri ja ulkoministeri ovat samasta puolueesta. Esimerkiksi Paavo Lipposen hallituksissa molemmat olivat demareita.

Eero Heinäluoman aseman ratkeaminen selkiyttää tulevaisuutta huomattavasti. Ministerinä Heinäluoma sotkeutuisi päivänpolitiikkaan, mutta valinta eduskunnan puhemieheksi tarkoittaisi sitä, että hän pääsisi halutessaan rakentamaan omaa presidenttikampanjaansa.

Persujen jääminen oppositioon ei ole missään tapauksessa demokratian vastaista. Vaikka persut onkin vaalien suurin voittaja, se on vasta kolmanneksi suurin puolue. Eduskunnassa heillä on vain 19,5 prosenttia paikoista.

Tuolla osuudella ei todellisuudessa ole minkäänlaista mandaattia ajaa Suomea sivuraiteelle EU:ssa.

Keskustan tilanne on mielenkiintoinen.

Keskustassa on pohdittu hartaasti ja pitkään sitä, kumpi on pahempaa - olla persujen kanssa oppositiossa vai akselinrasvana hallituksessa, jossa tehdään ratkaisuja alueellisista leikkauslistoista?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.