Selkä seinää vasten

Maastohiihto ry:n ja maajoukkuehiihtäjien välille syntynyt sopimuskiista on saanut isot mittasuhteet. Vielä eilen suurin osa Suomen maajoukkuehiihtäjistä oli pudotettu pois maastohiihdon maajoukkuetoiminnasta urheilijasopimusta koskevien erimielisyyksien vuoksi.

Kiista koskee pykälää, jonka mukaan vuonna 1987 ja sitä myöhemmin syntyneet hiihtäjät maksavat palkintorahoistaan viiden prosentin provision Suomen maastohiihto ry:lle. Tiettävästi hiihtäjät hyväksyvät viiden prosentin palkkion, mutta he haluavat provisiokatoksi 3 000 euroa. Tämä ei näytä käyvän maastohiihdon sikariportaalle.

Hiihtopomojen ja urheilijoiden välisessä kiistassa ihmetyttää se, että provisiota halutaan vain määrättyyn ikähaarukkaan kuuluvilta urheilijoilta. He ovat kaiken lisäksi joukon nuorimpia, eivätkä palkintosummat ole suuria. Näistäkin pikku rahoista kattoyhdistys haluaisi napata viisi prosenttia. Miksi vanhemmat ja mittavasti suurempia palkintorahoja tienaavat on jätetty provisioiden ulkopuolelle?

Prosenttisopimus kirjoitettiin ja sovittiin vuonna 2008. Tavoitteena oli, että kaikki edustusurheilijat maksavat osuuden palkintorahoistaan liitolle. Sen jälkeen systeemi on toiminut vuosi kerrallaan, mutta stoppi tuli nyt. Toistaiseksi kukaan ei ole selkeästi kertonut, mistä kenkä puristaa. Kiistaa leimaa salakähmäisyys.

Maastohiihto ry on panostanut taloudellisesti urheilijoihinsa, ja siksi provisio voisi olla perusteltavissa. Kukaan ei ole toistaiseksi kertonut, miksi sopimus on epätasa-arvoinen. Nuorilta viedään siemenperunutkin, vanhat eivät maksa lajiyhdistykselle mitään. Se tienasi tiettävästi viime vuonna nuorten kustannuksella alle tuhat euroa. Yhdistys ei sillä rahalla linnoja rakenna. Nuorelle muutama kymppikin on iso raha.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Totuudessa pysyminen ei aina ole ihan yksinkertainen juttu

Viranomaisia on varjeltava maalittamiselta

Kirkon rahat eivättahdo riittää seiniin

Ensi joulu sai muuttaa historian!

Postista al-Holiin

Britit halusivat päättää jahkailun brexitistä

Kinkku kuuluu yhä suomalaiseen joulupöytään

Tähtipölyä joulukuusen ympärillä

Valistunutta uskoa

Pohjois-Savon lasten huono kunto vaatii selvityksiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.