Siinä iässä

Ylen uutisissa ihmeteltiin, miksi työnantaja joutuu koulutetulle nuorelle opettamaan, kuinka työelämässä käyttäydytään ja pukeudutaan. MTV3:n ajankohtaisohjelma esitteli vastikään yläkoululaisten käytöstä.

Kuvitellaanpa kaikkein pahimpien esimerkkien pohjalta yläkoululuokkaa oikeaan työpaikan palaveriin, jossa opastetaan ja jaetaan työtehtäviä. Ellei esimies erityisesti käskytä asiallisuuteen, osa työntekijöistä pelaa ristinollaa, osa jauhaa purukumia, syö suklaapatukkaa tai lukee sarjakuvaa. Osa valuu paikalle myöhässä, joku nukkuu, pariskunta imuttelee kiihkeästi peräpenkissä.

Keskirivistä kuuluu herjaavia kommentteja, joku örisee "..ttu et voi pakottaa". Iso osa esimiehen ajasta menee osallistujien huomion varmistamiseen.

Mikä esimies jatkaisi optimistisena palaveria? Pitkäänkö työsuhteet jatkuisivat?

On tärkeää ymmärtää, että koulun ja työelämän käytösvaatimukset ovat pitkälti samanlaiset. Pitää oppia työskentelemään monenlaisten ihmisten kanssa ja toimia erilaisten esimiesten alaisena. Työtovereihin ja esimiehiin on suhtauduttava asiallisesti ja työtä eteenpäin vievästi.

Suomessa oppilaiden pukeutumiseen ei juuri saa puuttua, yksilönvapauden nimissä. Niinpä voi olla yllätys, ettei tissivaon ja persraon sovi olla työelämässä tyrkyllä eikä paidassa haistatteluja. Koulupukuihin ei meillä tarvitse mennä, mutta pohdittava on, josko asiallisen pukeutumisen määrittely olisi tarpeen.

Jossakin vaiheessa osa kilteistä koululaisista ilmeisesti muuntuu huonosti käyttäytyväksi nuorisoksi. Syitä on monia, mutta etteivät vain aikuiset huomaamattaan edesauta sitä?

Kenties murkkuiän edessä nostetaan turhan helposti kädet pystyyn. Ne ovat siinä iässä, niillä on omat juttunsa, kapinointi kuuluu nuoruuteen. Ikuista nuoruutta palvovat aikuiset ovat ymmärtäneet tämän niin, että nuoruusikä on ylivaltainen muihin arvoihin nähden. Asenne ilmenee arjen pikkujutuissa. Lasten kiroiluun tartutaan heti kotona ja koulussa, nuorella se äkkiä "kuuluukin siihen ikään". Alakoululaisilta edellytetään pyöräilykypärän käyttöä, nuorilta enää ei, vaikka lakikin niin kehottaa. On normaalia vaatia, että lapset tervehtivät vieraita kohteliaasti, mutta nuoriso saa maleksia tympääntyneenä ohitse.

Kun minkäs niille voi.

Ajatteluun on piiloutunut käsitys, että murkuilla on oma todellisuutensa ja tapansa. Niinpä lapsena vallinneet säännöt mitätöidään juuri, kun epävarmuutta huokuvassa kehitysvaiheessa rajoja kipeästi tarvittaisiin. Aikuisten on helpompi antaa periksi kuin sinnikkäästi taistella yhteisten sopimusten puolesta.

Aiempien sääntöjen nollautuessa syntyy tyhjiö. Ei ole varmuutta, mikä entinen pätee, mikä ei. Aikuisten hiljaisella hyväksynnällä nuorten on muodostettava omat käytösnorminsa, joissa vahvimman ja uhkarohkeimman oikeus jyllää. Eikä kukaan voi siinä myllerryksessä hyvin.

Käsite "murrosikä" on ihmisen kasvun ymmärtämiselle oikeasti tärkeä. Mutta jääkö lapsuuden rajat äkkiä menettävä murkku heitteille? Entä jos otettaisiinkin itsestäänselvyytenä, että myös murkut kunnioittavat kanssaihmisiä ja noudattavat sääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Muuttaisiko se jo jotain, meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi?

Kirjoittaja on vehmersalmelainen opettaja ja kirjailija.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Penkkiurheilijan onnenpäivät alkavat

Talouden suhdanne ei ehkä kääntynytkään vielä

Vanhankissanpäivät

Pahat, rumat ja päästöttömät

EU:n on muodostettava oma ääni maailmanpolitiikassa

Soten kaatuminen närästäisi Pohjois-Savossa

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.