Siirtolaiskriisin ratkaisu vaatii suurta valtioviisautta

Jo vuosia jatkunut humanitaarinen katastrofi Välimerellä on viime viikkoina johtanut kasvaviin vaatimuksiin Euroopan unionin pakolaispolitiikan linjaamisesta uudelleen. EU:n komission odotetaan tänään julkaisevan suunnitelman siitä, kuinka Etelä-Eurooppaan kohdistuva pakolaisvirta jaettaisiin tasaisemmin.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ehdottamassa vuotuisiin kiintiöihin yhteensä 20 000 pakolaisen lisäystä. Jaettuna 28 jäsenmaan kesken taakka ei kasvaisi ylivoimaiseksi.

Suomessa ehdotus tulee hallitusneuvottelujen kannalta herkkään aikaan. Perussuomalaisten kannalta ajoitus noudattaa suorastaan Murphyn lakia. Samana päivänä kun puolue viimein on jättämässä nuivan puumerkkinsä maahanmuuttopolitiikkaan, ollaan kertomassa pakolaiskiintiön kasvattamisesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ennätti jo tiistaina ilmoittamaan, ettei kannata EU:n määrittämiä pakolaiskiintiöitä jäsenmaille. Hänen mukaansa Suomella on väestöön suhteutettuna jo nyt korkeat kiintiöt. Se, että tällaisen lausunnon esittää euromyönteinen Stubb, kertoo myönnytyksestä hallitusneuvotteluissa.

Edes pakolaiskysymyksen ei anneta sotkea neuvottelujen koheesiota. Perussuomalaisilta onkin lupa odottaa vastaantuloa maahanmuuttopolitiikan toisilla momenteilla. On toivottavaa, että puolue taipuu muun kolmikon näkemyksiin työperäisen maahanmuuton esteiden purkamisesta.

Välimeren siirtolaiskriisiin on puututtava määrätietoisesti ja menetelmien koko kirjolla pehmeistä koviin. Perimmäinen tavoite on pidettävä kirkkaana mielessä. On minimoitava ihmisuhrien määrä sekä käsillä olevassa kriisissä että pitkällä aikavälillä.

Tarvitaan sekä akuutteja toimenpiteitä että syvällisiä siirtolaispolitiikan linjauksia. Rajavalvonnan ja pelastuskaluston volyymia on kasvatettava niin, että kaikki merihätään joutuneet saadaan pelastettua.

EU:n siirtolaispolitiikka ei saa tehdä ihmissalakuljettamisesta kannattavaa. Järjestelmä, joka antaa oman henkensä riskeeraajille toivon turvapaikan muodossa tulevasta palkinnosta, on vähintäänkin ongelmallinen. Se kannustaa tarttumaan ihmiskauppiaitten tarjouksiin, vaikka huijaus paistaisikin läpi.

Tämän yhtälön todellinen ja kestävä ratkaisu vaatii suurta valtioviisautta. Elämme paraikaa suurten kansainvaellusten aikaa. Ihmisvirta ei kulje ainoastaan Afrikasta ja Itä-Aasiasta Eurooppaan. Vastaava siirtolaiskriisi on paraikaa käynnissä esimerkiksi Kaakkois-Aasian rannikkovesillä.

Työperäinen maahanmuutto Euroopan unioniin sen ulkopuolelta on ainakin osaratkaisu siirtolaiskysymykseen. Hyvin järjestäytynyt, laillinen väylä ehkäisee laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa kaikkein tehokkaimmin.

Suomen on silti muiden länsimaiden tavoin kannettava oma vastuunsa hädänalaisista. Vaikka emme pysty ratkaisemaan koko maailman ongelmia, on meidän oman kantokykymme rajoissa kasvatettava myös pakolaiskiintiötä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sivuutetut suivaantuivat

Oppilaille palautettava oikeus numeroarvioon

Tervetuloa kansainväliset talentit

Epäasialliseen vaikuttamiseen osataan varautua

Kahdet tärkeät vaalit ajoittuivat liian lähekkäin

Mökkeily ei hiivu vaan muuttaa muotoaan

Lisää liiketoimintaosaamista

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.