Siirtomaaherrojen touhua

Toimivaa kansanvaltaa ei voi olla ilman vaaleja. Suomessa on tapana puhua yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Yleinen tarkoittaa juuri sitä, että äänioikeus on kaikilla yhteisön täysivaltaisilla jäsenillä. Yleinen äänioikeus taas takaa sen, jokainen ääni on samanarvoinen.

Ongelma vain on, että meillä jokainen ääni ei tarkkaan ottaen ole samanarvoinen. Se johtuu erikokoisista vaalipiireistä.

Suurimmassa eli Uudenmaan vaalipiirissä puolue tarvitsee eduskuntavaaleissa vain vajaa kolme prosenttia annetuista äänistä saadakseen yhden kansanedustajan. Pienimmissä vaalipiireissä äänistä pitää saada jopa yli 14 prosenttia.

Käytännössä ääniä siis menee hukkaan.

Hallituspuolueet pääsivät kuluneella viikolla sopimukseen vaalipiiriuudistuksesta. Se jäi kuitenkin pahasti puolitiehen. Nyt kajottiin vain Itä-Suomen kolmeen vaalipiiriin, vaikka äänikynnys on noussut liian korkeaksi myös Lapissa ja Satakunnassa.

Ilmiselvä ongelma on myös liian suuri Uudenmaan vaalipiiri, jonka kansanedustajamäärä lihoo edelleen ainakin yhdellä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Vaalipiiriuudistus jäi puolitiehen sen vuoksi, että tarve uudistuksiin ja hallituspuolueiden valtapoliittiset laskelmat eivät kohdanneet muualla kuin Itä-Suomessa.

Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta muodostetaan jo vuoden 2015 vaaleihin yksi vaalipiiri, jota voisi kutsua Savo-Karjalan vaalipiiriksi. Liitos on luonteva, sillä kahdella maakunnalla on paljon yhteistä. Yhteistyötä tehdään jo nyt runsaasti yli Ohtaansalmen sillan.

Sen sijaan Etelä-Savon ja Kymen vaalipiirien liittäminen on keinotekoinen ratkaisu, jota ei voi perustella muuten kuin matemaattisesti: uusi vaalipiiri on sopivan kokoinen ja äänikynnys laskee varsinkin Etelä-Savossa.

Etelä-Savon naittaminen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kanssa rikkoo maakunnan historiallisia siteitä Pohjois-Savoon. Savo revitään väkivaltaisesti kahtia.

Kyse ei ole pelkästään historiasta. Valtion aluehallintoratkaisujen vuoksi Savon molemmat maakunnat ja Pohjois-Karjala ovat vähitellen hitsautuneet alueeksi, jolla on yhteisiä etuja valvottavanaan. Nyt tämä kehitys katkeaa. Itä-Suomen painoarvo laskee.

Ratkaisu tehtiin kokoomuksen ja vihreiden tahdosta. Molemmat puolueet laskevat, että ne hyötyvät ratkaisusta. Alaston puolue-etu ajoi alueiden oman tahdon ohi.

Etelä-Savon kuntien enemmistö ei halua yhteistä vaalipiiriä eteläisten naapureidensa kanssa. Kymen vaalipiirin kunnat taas eivät nekään halua Etelä-Savoa kumppanikseen.

Mitä yhteistä on Kotkalla ja Haminalla Pieksämäen kanssa? Ei yhtään mitään.

Hallituspuolueet siirtelevät vaalipiirien rajoja samalla tavalla kuin siirtomaaherrat aikanaan piirtelivät Afrikan valtiollisia rajoja. Suoraa ja sopivan kokoista pitää syntyä.

On ollut opettavaista lueskella, millä tavalla muualla kuin Itä-Suomessa ilmestyvät sanomalehdet ovat sovittua vaalipiiriuudistusta kommentoineet. Uudistusta on useimmissa pääkirjoituksessa pidetty oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä.

Noinko vähän muualla Suomessa todellakin tunnetaan Itä-Suomea? Vai eikö luontevan aluerakenteen pirstomisesta välitetä mitään?

Itä-Suomea käsitellään kuin jotakin joutomaata, jota voi jakaa naapureille sopivan kokoisina läntteinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.