Silmät kiinni lain avulla

Milloin olet viimeksi nähnyt suomalaisen kerjäävän? Työtoverin kysymys lounaspöydässä yllätti.

Melko harvoin, oli pakko vastata. Bussirahan kysyjiä on joskus tullut vastaan. Rahaa ruokaankin on kysytty, vaikka kysyjän habituksesta on voinut päätellä, että enemmän juomaa on tehnyt mieli.

Onnen kerjäläisiä ei lasketa.

Ovat suomalaiset kuitenkin kerjänneet silloin, kun muita keinoja ei ole ollut. Suuret nälkävuodet 1860-luvulla synnyttivät suuret määrät kerjäläisiä. Sama toistui pienemmässä mittakaavassa kansalaissodan jälkeen. Kerjäläisiä kiersi maaseudulla vielä 1930-luvulla.

Hyvinvointivaltion rakentaminen on poistanut tarpeen kerjätä. Turvaverkot ovat kaikesta kritiikistä huolimatta edelleen niin tiheät, että suomalaiset eivät kuole nälkään. Erilaiset järjestöt tilkitsevät reikiä, jos verkot repeilevät.

Elintaso Suomessa on maailman korkeimpia. Kenelläkään ei ole tarvetta lähteä muualle hankkimaan lisätienestejä kerjäämällä.

Suomi on hämmennyksissä kerjäläisistä, joita meille tulee kesäisin EU:n köyhimmistä jäsenmaista. Me olimme tottuneet siihen, että kotinurkilla heitä ei näy.

Kun köyhyys on avointa, se häiritsee. Me kyllä puhumme lämpimästi omista köyhistämme, mutta meidän ei tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä, koska he eivät ole kaduilla. Tai ehkä ovatkin, mutta he ovat saman näköisiä kuin me itsekin olemme.

Sitä paitsi me hoidamme yhteisvastuumme peräämällä yhteiskunnalta toimia köyhyyden poistamiseksi. Jouluna me pudotamme rahaa Pelastusarmeijan joulupataan.

Suomalainen köyhyys on piilossa. Hätä ei näy ihmisten silmistä tai likaisista vaatteista.

Kerjäävän ihmisen kohtaaminen on meille vaikeaa. Siksi me vaadimme, että Suomeen tulevia ihmisiä on autettava heidän kotimaissaan. Miksi EU ei toimi?

Elintasoerot EU:n sisällä ovat kuitenkin niin valtavat, että Suomeen kannattaa tulla kerjuulle. Ihmiset toimivat rationaalisesti. Elanto hankitaan sieltä, mistä se saadaan. Leivän perässä suomalaisetkin ovat ulkomaille aina matkustaneet, eivät tosin kerjäämään.

Monille eteläeurooppalaisille kerjääminen on elinkeino. Nämä samat ihmiset kerjäävät, säädettiinpä Suomessa millaisia lakeja hyvänsä. Kieltämällä kerjäämisen, me siirrämme kerjäläiset jonnekin muualle ja autamme vain itseämme.

Suljemme silmämme lain avulla.

Tanska suhtautuu pohjoismaista tiukimmin kerjäämiseen. Siellä kerjääminen on kielletty. Jos kerjää, saa viiden vuoden porttikiellon maahan. Miten rangaistaan tanskalaista kerjäläistä? Karkottaa häntä ei voi.

Norjassa parlamentin käsittelyssä on lakiesitys, jonka mukaan kerjäläisten pitää ilmoittautua poliisille. Poliisi voi kieltää kerjäämisen tietyillä paikoilla.

Oikeustieteen tohtori Ari-Matti Nuuttila esittää Aamulehdessä (9.7.), että meillä kerjääminen rinnastettaisiin muihin elinkeinoihin, vaikkapa torikauppaan, jonka harjoittamiseen on haettava lupa.

Pitäisikö kerjääminen säätää veronalaiseksi työksi? Siinä tapauksessa voisimme vaatia kerjäläiseltä kuitin. Kävisikö pankkikortti maksuvälineeksi?

Kerjääminen häviää tai ainakin vähenee, jos köyhyyttä ja elintasokuiluja voidaan pienentää. Oikoteitä ei ole.

Siihen saakka kerjäläinen pitäisi uskaltaa kohdata silmästä silmään. Tapoja on monia. Yksi tapa on uskotella, että rahan antaminen vain lisää kerjäämistä ja antaa kerjäläisten kotimaille mahdollisuuden lykätä omia uudistuksiaan. Ei se taida näin yksinkertaista olla.

Ehkä enemmän auttaisi, jos yrittäisi kuvitella itsensä kerjäläisen paikalle.