Sitä saa, mitä tilaa

Viime viikonvaihteessa pidetyillä Mediapäivillä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) heitti ilmaan kysymyksen, miten poikamiespääministerin tulisi oikein seurustella.

En ole huomannut, että hänelle olisi ainakaan julkisesti sadellut ohjeita. Voi olla, että niitä on annettu yksityisesti, ehkä jopa tekstiviestein.

Ei tunnu lainkaan uskottavalta, ettei kuudettakymmentä käyvä vapaa, salskea, hyvässä asemassa oleva mies tietäisi, miten naisen kanssa seurustellaan. Harjoittelusta on varmasti hyötyä.

Kaiketi kysymys olikin tarkoitettu piikiksi mediaväelle, joka Vanhasen mielestä on lähes pilannut hänen yksityiselämänsä ja jopa mahdollisuutensa normaaliin seurusteluun.

Miten pääministerin ja muidenkin ministereiden sitten tulisi seurustella ja elää yksityiselämäänsä ylipäätään?

Yksi asia ainakin on tullut täysin selväksi: ei kannata puhua puolitotuuksia. Ennen vanhaan lapsille opetettiin, että valheella on lyhyet jäljet. Valkoisillakin. Julkisuudessa esitettyjen lausuntojen paljastuminen paikkansapitämättömiksi takaa sen, että jatkoa seuraa ja ongelmia on luvassa.

Onko sopivaa, että pääministeri etsii seuraa netistä tai silmäpelillä Ikean hyllyjen välissä? Kummassakaan tavassa ei ole mitään paheksuttavaa, kummastelun aihetta korkeintaan, mutta sekavat selitykset antoivat jotenkin likaisen vaikutelman.

Totuuden kiertelemisen ja kiistämisen seurauksena Ilkka Kanervasta (kok.) tuli entinen ulkoministeri. Kun Kanerva piti yöllisen tiedotustilaisuuden Brysselissä, hän pyyteli anteeksi vain tahdittomuuttaan ja korosti olevansa "kohtuullisen luottavainen ihmisten suhteen".

Luottavainen?

Myöhemmin on selvinnyt Kanervan onnettomuudekseen edellyttäneen viestien vastaanottajan pitävän huolen siitä, etteivät ne päädy julkisuuteen. Kanerva luotti ja pettyi. Maailma on paha.

Suomessa on perustuslaillinen kirjesalaisuus, jonka piiriin tekstiviestit kuuluvat. Suuret mediat eivät kaadu mahdollisiin oikeusjuttuihin ja tuomioihin. Vanhasen ja Kanervan olisi pitänyt tietää, että intiimit viestit ovat sensaatiomedialle herkkupaloja. Kanerva sen kyllä aavistikin.

Omat viestinsä voi aina deletoida, mutta vastaanottaja tekee viesteillään mitä haluaa. Jos on tarpeen, ne sopivat myös erinomaisesti koston välineiksi.

Pääministerin asema on siinä mielessä kiusallinen, ettei aikaa tavanomaiseen seurusteluun tahdo löytyä. Sitä Vanhanen viesteissään tuskitteleekin. Silloin hellittelykin saattaa lipsahtaa kännykkään. Hyvää yötä -viestit eivät kiinnosta ketään, mutta mitä intiimimpi sisältö, sen varmempi julkisuus.

Medialle on, ja ministereillekin pitäisi olla, itsestäänselvää, että mitä julkisempi asema, sitä pienempi yksityisyyden suoja, sateenvarjo. Toinen tärkeä periaate on se, että avattuaan yksityisyyttään julkisuudelle, sieltä on jokseenkin mahdoton poistua silloin kun itse haluaa.

Hallituksessa on niitäkin, jotka ovat tämän ymmärtäneet, esimerkiksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.). Hänen seurustelunsa ja häänsä taisivat olla yllätys ryhmätovereillekin. Yhtäkään perhejuttua ei ole nähty.

Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) haki adoptiotyttären Kiinasta, kirjoitteli hellyttävää blogia äitiyden hurmassaan ja päätyi median riepoteltavaksi. Varsinaisena syynä oli Lindénin ilmoitus hoitaa ministerin tehtäviä osittain kotoa käsin. Hän antautui alttiiksi kritiikille ja sai, mitä haki.

On väärin ja surullista, jos ennen pitkää luemme lööpeistä Vanhasen parin vuoden takaisia viestejä silloiselle seurustelukumppanilleen. Viesteillä ei ole vähäisintäkään relevanssia tänä päivänä. Tekstiviestiaariaa niistä emme halua kuulla.

Valtaosalle naisista yksityisyys on tärkeä arvo eivätkä he ikipäivinä mistään hinnasta luovuttaisi suuren yleisön ällisteltäviksi yksityisesti saamiaan viestejä tai antaisi varomattomia haastatteluja niitä tinkaavalle medialle.

Sellaisenkin naisen voi löytää, hänet pitää vain osata tunnistaa. Sopisiko tämä Vanhaselle perusohjeeksi seurustelua varten?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.