Sitran hallintoneuvosto visaisen valinnan edessä

Kansanedustajista koostuva Sitran hallintoneuvosto on perjantaina visaisen valinnan edessä. Sen pitäisi osata päättää nouseeko Suomen itsenäisyyden juhlarahaston ylimmäksi operatiiviseksi johtajaksi valtakunnan tärkeimmissä poliittisissa tehtävissä meritoitunut Jyrki Katainen (kuvassa) vai kansainvälisesti arvostettu tulevaisuudentutkija, professori Markku Wilenius.

Valinta ei ole helppo, eikä siitä suinkaan selviä halpahintaisilla ja populistisilla tokaisuilla, niin kuin Sitran hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä näyttää luulevan. Wileniusta kannattavan Mäkelän mielestä ”parempi valinta on tulevaisuusprofessori kuin menneisyyden komissaari” (Aamulehti 14.9).

Toivottavasti muut hallintoneuvostoon kuuluvat kansanedustajat osaavat Mäkelää analyyttisemmin puntaroida sitä, millaisen yliasiamiehen Sitra juuri nyt tarvitsee.

Yliasiamiehen valinta mutkistui viime torstaina, kun hallintoneuvosto ei suoralta kädeltä hyväksynyt Sitran hallituksen esitystä, että tehtävään olisi valittu Katainen. Hallintoneuvosto päätti haastatella ennen ratkaisuaan Kataisen ja Wileniuksen.

Sitran hallituksessa on kuusi jäsentä. Puheenjohtaja on valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki. Hallintoneuvostona toimivat samat kansanedustajat, jotka muodostavat eduskunnan pankkivaltuuston.

Hallintoneuvoston kanta ei ole sidottu Sitran hallituksen esitykseen. Hakijoita hyvin palkattuun tehtävään oli peräti 51.

Kataista (kok.) on pidetty vahvimpana hakijana hänen tähänastisten tehtäviensä vuoksi. Neljä vuotta valtiovarainministerinä, kolme vuotta pääministerinä ja viisi vuotta Euroopan komission jäsenenä on sellainen yhteiskunnallinen meriitti, jota on vaikea sivuuttaa. Kataisesta Sitra saisi yliasiamiehen, jonka niin kotimainen kuin kansainvälinenkin suhdeverkosto on muihin hakijoihin verrattuna ylivoimaisen laaja ja vahva. Olisi myös outoa asettaa kyseenalaiseksi hänen johtajantaitojaan ja -kokemustaan.

Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtajana Wilenius puolestaan hallitsee hyvin ne alueet, joita Sitrassa nykyisin tutkitaan ja edistetään. Sitran hän sen hallituksen jäsenenä tuntee myös sisältäpäin.

Vuonna 1968 toimintansa aloittaneella Sitralla on ollut kaikkiaan kahdeksan yliasiamiestä. Suuri osa on ollut tohtoreita, joilla on ollut tutkijatausta. Selvimmän poikkeuksen tekee Esko Aho (kesk.), joka vuonna 2003 valittiin yliasiamieheksi vastoin Sitran hallituksen kantaa. Hallitus esitti tuolloin tehtävään professori Bengt Holmströmiä, joka myöhemmin sai Nobelin taloustieteen palkinnon.

Ahon kausi Sitrassa kesti viisi vuotta. Sinä aikana hän onnistui kuitenkin kohentamaan merkittävästi Sitran yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Hallintoneuvoston on puntaroitava tarvitaanko nyt samanlaista kohennusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.