Sittenkin oopperaa?

Ooppera on komeaa katseltavaa, mutta kallista kustantaa. Se tiedetään kaikkialla, missä tuota uljasta taidemuotoa yritetään harjoittaa.

Nilsiässä esitetty körttiooppera Viimeiset kiusaukset tai maailman suosituimmaksi oopperaksi osoittautunut Taikahuilu ovat olleet ainutkertaisia elämyksiä yleisölleen. Täydetkään katsomot eivät ole riittäneet silti kattamaan kaikkia kustannuksia saati luomaan pääomia, jonka turvin voitaisiin esittää myös muita oopperoita kuin yksiä ja samoja kassamagneetteja.

Nilsiän kaupunki ja jopa Euroopan unioni ovat tehneet kaikkensa, että ooppera menestyisi ja jatkuisi kesästä toiseen Tahkovuoren tuntumassa. Julkinen apu ei kuitenkaan estänyt oopperatoiminnan taustavoimaksi perustettua Opera Cavaa velkaantumasta niin pahoin, että on puhuttu jo konkurssista.

Oopperan avustuksista on käyty takavuosina ankaria kiistoja Nilsiän kaupunginvaltuustossa, joten olisi ollut toivotonta lähteä anomaan kaupungilta lisää rahaa vuosien varrella syntyneitten velkojen maksuun.

Onneksi myös alueen yritykset ovat nyt huomanneet oopperan kokonaismerkityksen ja lähteneet mukaan Opera Cavan pelastusoperaatioon. Erilaisin järjestelyin velkaa on saatu lyhennetyksi ja maksuaikoja pidennetyksi. Tämä on liike-elämältä hallittua riskinottoa: kun on oopperaa, on myös miljoonien eurojen rahavirtoja, joista ammentaa.

Velkaa on vielä jäljellä, mutta tilanne ei ole enää toivoton. Kenties oopperan tarina ei olekaan vielä ohi kesäisessä Nilsiässä ja sen uljaissa kulisseissa? Ensi kesä tosin saattaa jäädä välivuodeksi, vaikka asiat etenisivät kuinka onnellisten tähtien alla.

Mutta eiväthän kesät tähän lopu...

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Elämme nyt historiallista urheiluvuotta

Kevään työmarkkinoilla on luvassa rajua vääntöä

Lähimpinä taivasta ovat pää ja toivo

Osassa Suomea talvi uhkaa jäädä väliin

Hallitus pelaa jälleen nimitysrulettia

Maaseudun arvottomat talot?

Oppilaiden oikeusturvaa oli korkea aika kohentaa

Ruoka ja ravintolat ovat Kuopion keskustan suola

Liigan siirtorallia tulisi hillitä

Itärata kuuluu kolmen suurhankkeen joukkoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.