Skylla ja Kharybdis

Kreikkalaiset joutuvat tänään järjestettävässä kansanäänestyksessä valitsemaan Skyllan ja Kharybsisin väliltä. Ei-äänten voitto olisi voitto Kharybdisille: suuri vesipyörre imaisisi Kreikan. Jos kyllä-äänet voittavat, Kreikka saattaa silti ajautua kaaokseen.

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on kehottanut kreikkalaisia äänestämään sen velkojien tekemää rahoitusesitystä vastaan. Ongelma on, että mitään esitystä ei ainakaan muodollisesti ole enää olemassa.

Ei-äänten voitto tarkoittaisi useimpien EU-johtajien mukaan sitä, että kreikkalaiset haluavat ulos eurosta. Kukaan ei tiedä, miten se käytännössä tapahtuisi.

Jos kyllä-äänet voittavat, Kreikan hallitus saisi murskaavan epäluottamuslauseen. Valtiovarainministeri Gianis Varoufakis on sanonut eroavansa, jos kyllä-äänet voittavat. Todennäköisesti pääministeri Tsipras tekisi saman.

Millaisen hallituksen Kreikka saisi nykyisen tilalle? Syrizan kannatus on edelleen korkea. Jos maa järjestäisi uudet parlamenttivaalit, puolue saisi todennäköisesti vahvan kannatuksen. Uutta hallitusta olisi vaikea muodostaa ilman sitä.

Uuden hallituksen pitäisi nopeasti aloittaa neuvottelut EU:n kanssa uudesta lainaohjelmasta. Ne kestäisivät pitkään, eikä kukaan uskalla ennustaa lopputulosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.