Sopu aina halvempi

Käräjöinti on tunnetusti kallista. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan riitajuttujen kulut ovat jopa kaksinkertaistuneet runsaassa kymmenessä vuodessa (SS 6.7.). Lisäksi viime vuonna jo neljässä riidassa kymmenestä oikeudenkäyntikulut olivat suuremmat kuin riideltävän asian arvo.

Tämä tarkoittaa sitä, että riitajutun viemistä alioikeuden käsittelyyn kannattaa harkita aina pitkään. Laihakin sopu on useimmiten taloudellisesti kannattavampaa kuin hävitä juttu ja maksaa vastapuolen kulut.

Riita-asia viedään tuomioistuimeen siksi, että toinen osapuoli katsoo olevansa ehdottomasti oikeassa. On kuitenkin aina muistettava, ettei yksittäinen asia ole läheskään aina sellainen, miltä se näyttää. Kun oikeus käsittelee riitajuttua, useimmiten löytyy näkökulmia, jotka ovat edullisia myös vastapuolelle. Voikin käydä niin, että se voittaa jutun.

Perintöriidat ja avioerot ovat tässä mielessä klassikkoja. Niissä tunteet ovat pinnalla, ja asioista lähdetään helposti käräjöimään. Näissäkin tapauksissa maltillinen keskustelu johtaa yleensä huomattavasti parempaan lopputulokseen. Juristilta voi ja joskus pitääkin kysyä neuvoa. Se maksaa kuitenkin paljon vähemmän kuin erimielisyyksien vieminen käräjäoikeuden käsittelyyn.

Ammattitaitoinen juristi osaa hahmottaa kokonaistilanteen ja arvioida riita-asioiden oikeuskäsittelyn kustannukset ja seuraukset. Jos henkilöt malttavat sopia tuskallisenkin asian keskenään, lopputulos on ainakin kahdessa mielessä hyvä: molemmat säästävät rahaa ja tunnekuohun laannuttua kummallekin jää positiivinen olotila - kaikesta huolimatta. Pitkä oikeuskäsittely rasittaa osapuolia henkisesti niin kauan kuin oikeus on antanut asiassa tuomion.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.