Sote-palvelujen järjestämisessä liikaa vaihtelua

Vanhastaan on tiedetty, että Suomessa alueiden välillä on suuria eroja sairastavuudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore vertailu kuitenkin kertoo, että sote-palvelujen järjestäminen voi selittää palvelujen kulujen eroja jopa sairastavuutta enemmän. Tämä havaitaan, kun sairaanhoitopiirien menoja tarkastellaan tarvevakioidusti.

Pohjois-Savossa sosiaali- ja terveydenhuollon kulut ovat Itä-Savon jälkeen toiseksi suurimmat. Väestö Pohjois-Savossa on kuitenkin keskimäärin maan sairainta eli palvelujen tarvekin on suurin. Kun tämä huomioidaan laskelmassa, sairaanhoitopiirin menot ovat jopa lievästi koko maan keskiarvon alapuolella.

Esimerkiksi kotihoidon kustannukset Pohjois-Savossa ovat selvästi maan keskiarvoa korkeammat, mutta entistä monisairaam-
pien kotihoito säästää tietenkin laitoshoidon tarpeesta.

Kun väestöä ei voi valtion mahtikäskyllä pakkosiirrellä, alueiden ikärakenne ja muut palvelujen tarpeeseen liittyvät tekijät on vain huomioitava sote-rahoituksessa. Väestötasolla terveyteen vaikuttavat muuttujat muuttuvat kaiken aikaa. Nuoruus on katoavaista kuten myös sen kannattelema terveys. Uudellamaalla asukkaat ovat keskimäärin muuta maata nuorempia ja terveempiä, mutta vanhusten määrä kasvaa jo kymmenessä vuodessa merkittävästi (Helsingin Sanomat 11.12.).

Tarvevakioitujen kulujen erot kuitenkin kielivät rakenteellisesta ongelmasta, palvelujen järjestämisen kirjavuudesta. Maan tasolla potilaiden yhdenvertaisuus ei THL:n mukaan nyt toteudu vaan jopa heikkenee. Sote-uudistus auttaisi tasalaatuistamaan palveluja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Liikenneverot Savon kansan bensaa juo

Leikkauskiistassa on järkevää etsiä sopua

Työtä tarjolla tositarkoituksella

Menestysnälkä ei saa polkea eettisiä arvoja

Lemmikkialan kasvu ei laannu

Yksi asia yhdessä illassa

Taksilain korjaamiselleon vankat perusteet

Ylä-Savossa kytee matkailujytky, jota vauhdittavat olut ja eukonkanto

Sähkö ei ole korvannut polttomoottoreita

Muuttoliikkeessä on aina monta muuttujaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.