Sukua etsimässä

Taannoin eräs ystäväni soitti ja pyysi selvittämään kirkonkirjoista hänen esimiehensä isoisän etunimen.

Syynä toiveeseen oli, että esimies täyttää pian tasavuosia ja oli kertonut, kuinka ukki oli aateloitu Venäjällä ennen vallankumousta, mutta hän ei tiedä millainen on suvun vaakuna.

Kysymyksen vaakunasta oli esittänyt heraldiikasta ja kunniamerkeistä kiinnostunut ystäväni.

Hän oli ajatellut antaa esimiehelleen merkkipäivälahjaksi viinipullon, jonka kylkeen olisi kiinnitetty miehen aatelisvaakuna.

Ystävää on autettava, joten tartuin tuumasta toimeen ja sain selville esimiehen isän ja isoäidin tiedot. Yllätys oli melkoinen kun kerroin, että hänen esimiehensä isoäidillä oli kaksi aviotonta lasta. Toinen heistä oli esimiehen isä.

Jalosukuisuus periytyy isän linjaa, joten aatelisen on ainakin tunnustettava isyytensä.

Ystävä lupasi jatkaa tästä ja selvittää, onko esimiehen isoisä tunnustanut tekosensa. Isoäitihän on hyvinkin voinut olla piikomassa Pietarin herrasperheessä ja saada lapsensa aateliselle. Tämä selvinnee aikanaan.

Aiheeseen liittyen tapahtui itselleni toissa vuonna seuraavaa. Kuopiolaisen kuvataideharrastajien Arttiimi ry:n puheenjohtajan pyynnöstä pidin kotonani yhdistyksen jäsenille maisemamaalauskurssin.

Mukana oli rouva, joka osoittautui minun pikkuserkukseni.

No, hänen kanssa käydystä keskustelusta selvisi äitini isoisän nimi, jota äitini ei muistanut, koska ukki oli kuollut jo ennen hänen syntymää. Siitäpä sitten pinkaisin etsimään sukuseuran kirjaa, josta saatoin kaivautua syvälle isoäitini suvun taustaan.

Ja mitä löysin? Etenin läpi 1800-luvun sekä 1700-luvun, johon olin ounastellut suvun tarinan tyssäävän. Mutta vielä mitä, sukupolvia riitti 1600-luvullekin.

Mutta siellä tuli sitten naisväestä stoppi: 1640-lukua aiemmalta ajalta löytyi tietoa vain ja ainoastaan miehistä.

Tulin ajatelleeksi, että lienevätkö miehet sitä ennen lisääntyneet partenogeneettisesti kuin kastemadot, vai olivatko naiset vain niin merkityksettömiä, ettei heitä mainittu.

Mutta minne suvun tarina jatkui?

Se jatkui 1400-luvun lopulta tunnettuun kantaisään, jonka poika oli haalinut itselleen maita Muuruveden Pelonnimeltä aina Ristiinaan saakka ja omistanut aikaan myös Niuvanniemen kartanon.

Äitini taustasta ei löytynyt siis yhtään aatelista tai muuta merkkihenkilöä, mutta onneksi ei myöskään tunnettuja rikollisia.

Huonoja talousihmisiä suvusta sen sijaan löytyi, sillä Niuvanniemi toimii nyt mielisairaalana eikä äitini suvun kartanona.

Maa pysyy, mutta omistajat vaihtuvat.

Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkkokunnan Joensuun piispa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Hallitus ei saa katsella kuntien ahdinkoa sivusta

Hutiloinnin hinta

Liian hyviä neuvoja

Turkki pelaa kyynistä peliä, jota heikko EU vain moittii

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.