Suojeluvelvoite pitäisi määritellä tarkemmin

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vapauttanut kolme metsäasiantuntijaa syytteistä, joiden mukaan he olisivat törkeästä huolimattomuudesta ja oikeudettomasti hävittäneet liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan Tuusniemellä. Hakkuualue oli ollut tavanomaista talousmetsää.

Kyse oli kunnan omistamasta neljän hehtaarin kuviosta, jossa oli tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2009. Metsäasiantuntijat olivat tietoisia asiasta, sillä ely-keskus oli asiasta huomauttanut vastatessaan metsänkäyttöilmoitukseen. Syytetyt olivatkin ennen hakkuuta useilla käynneillään kohteessa yrittäneet selvittää, vieläkö liito-orava lisääntyy tai levähtää alueella. He eivät havainneet liito-oravista mitään merkkiä eri vuodenaikoina.

Metsäasiantuntijat olivat jättäneet hakkaamatta liito-oravan elinpiirille tärkeitä puita ympäristöineen, vaikka liito-oravan oleskelusta alueella ei näkynyt viitteitä.

Käräjäoikeus katsoikin, että tapauksen olosuhteissa ei voitaisi katsoa vastaajien toimineen törkeän huolimattomasti, vaikka alueella olisi ollutkin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka. Mikään ei viitannut myöskään vastaajien ottaneen tietoista riskiä alueen luontoarvojen osalta.

Tapion neuvontamateriaalissa on mainittu viiden vuoden suojeluvelvoite. Käräjäoikeus kiinnittää ratkaisussaan huomiota siihen, että Tapion linjaus ei voi perustaa rikosoikeudellista vastuuta, koska laissa ei ole määrätty suojeluvelvoitteen kestoa eikä sisältöäkään riittävän selvästi. Suojeluvelvoite pitäisi todella määritellä tarkemmin, varsinkin kun ely-keskuksella ei ole enää velvollisuutta rajata liito-oravakohteita maastoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.