Suostuvatko he rooliinsa?

Presidenttipelin kortit on jo pääosin katsottu. Vain kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto panttailevat vielä omiaan. Jos vaalimatematiikkaan voi yhtään luottaa, niin kummankaan hihasta ei tipahda enää ässää, jolla kynisi loppupelissä muut tarjokkaat.

Ruotsalaisten Eva Biaudetista ei liene tällä kertaa uudeksi Elisabeth Rehniksi, jonka reipas isänmaallinen retoriikka puri vuonna 1994 ahnaasti myös perussuomalaiseen kantaväestöön. Biaudetin edustama liberaali maailmankansalaisuus on kovin vierasta impivaaralaistuvalle kansakunnalle. Sama pätenee vihreitten Pekka Haavistoon: erinomaisen sivistynyt, humaani kansainvälisillä kentillä koeteltu poliitikko, mutta vielä väärässä maailmanajassa.

Kansanliikkeen ehdokas Pekka Hallberg on opetellut presidentin virkaa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa KHO:ssa jo vuodesta 1993. Pohjois-Karjalassa syntynyt ja kasvanut Hallberg on hänkin hyvä mies, mutta politiikan ulkopuolelta tulleena korkea-arvoisena virkamiehenä vaikeasti kaupiteltavissa suorassa kansanvaalissa.

Käytännössä presidenttipeliin jää näin ollen neljää vahvaa korttia, jotka kaikki eivät ole "kunkkuja", vaikka sitä vaalitaistelun aikana yritetäänkin kaikin keinoin todistella.

Herrat Niinistö, Lipponen, Väyrynen ja Soini; näillä mennään.

Kansan pitäisi löytää presidentinvaalissa periaatteessa henkilö, joka soveltuu parhaiten uudistetun perustuslain määrittelemään toimenkuvaan.

Olennainen muutos on ollut, että EU-politiikasta vastaa Suomessa nyt selkeästi pääministeri eikä presidentti. Mutta kun on seurannut ehdokkaitten alustavaa käyttäytymistä, niin mistäpä he puhuvat: Euroopan unionista.

Sosiaalidemokraattien Paavo Lipponen on antanut ymmärtää varsin suorasanaisesti, että hän haluaa olla mukana Suomen EU-linjauksissa. Tuskinpa vanhaa aatamiaan kuolettaa myöskään kokoomuksen Sauli Niinistö, jolla on kokemusta unionista myös sen isokenkäisenä virkamiehenä.

Keskustan Paavo Väyrysen ja perussuomalaisten Timo Soinin viime vuosien poliittinen julistus ja menestys ovat pohjautuneet nimenomaan EU:n arvosteluun, joten tuskinpa valinta presidentiksi tekisi heistä kertaheitolla hiljaisia nöösipoikia Eurooppa-kysymyksissä.

Kysymys kuuluukin: onko pääministerillä tahtoa tai voimaa pitää kiinni EU-oikeuksistaan, jos ja kun yksi näistä neljästä vahvasta europoliitikosta valitaan presidentiksi?

Poliittista valtaa ei yleensä anneta kenellekään, vaan se on otettava. Sekä Niinistö että Lipponen ovat toimineet myös parlamentarismin ylimpinä edustajina, eduskunnan puhemiehinä. Presidentteinä he eivät kuitenkaan katsoisi enää asioita korkealta Arkadianmäeltä, vaan itsenäisesti Mäntyniemen horisontista.

Presidentin työkentiksi ovat jääneet Tarja Halosen kaudella Venäjä ja YK. Kun vallankäytön rajat säilyvät ennallaan, olisi siis syytä pohtia, miten neljä pääehdokasta pystyvät puolustamaan Suomen asiaa ja näkemystä Kremlin muurien sisällä ja YK:n pilvenpiirtäjän korkeuksissa New Yorkissa.

Väyrysen keskustalla oli aikanaan erinomaiset idänsuhteet, mutta ei enää. Sen sijaan Niinistön kokoomus oli ensimmäinen, joka lähti lämmittämään välejä Venäjän valtapuolueeseen Yhtenäiseen Venäjään. Vaikka Lipponen lie kuinka europoliitikko, niin toki hän on kelvannut myös venäläisille hoitelemaan kaasuputken upottamista Itämereen. Jokainen voi miettiä mielessään, miten Soinin hevosmiesjutut uppoaisivat tiikerijahtiin tottuneeseen Vladimir Putiniin.

YK:ssa on Tarja Halonen saavuttanut merkittävää tunnustusta erityisesti nais- ja tasa-arvokysymysten edistäjänä. Niissä asioissa ei neljästä presidenttiehdokkaasta ole yhdestäkään hänen seuraajakseen.

YK:n rauhanturvatyössä ei Niinistöllä, Lipposella, Väyrysellä tai Soinilla liene merkittäviä näkemyseroja muualla paitsi Afganistanissa. Todellinen haaste on seuraavalle presidentille saada Suomi taas yhdeksi kaudeksi YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.

Halonen on pohjustanut diplomaattiensa avulla hanketta, mutta monta vääntöä on vielä edessä. Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren kaudella Suomi nautti vielä molempien silloisten suurvaltojen luottamusta. Huippukokousten ansiosta Helsinki oli toistuvasti maailman napa. Viime aikoina sitä on ollut enää vain Kuopio.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.