Supermiehiä joka suhteessa

Kansanedustaja Ilkka Kanerva on palannut työmaalleen eduskuntaan ja samalla myös julkisuuteen kielensä ja kilonsa menettäneenä.

Kielensä menettäneenä hän oli nyt täysin mykkä ainakin Arkadianmäen kuppilassa päivystäneiden toimittajien seurassa. Voi olla, että puhe palautuu pikku hiljaa. Aika on hyvä lääkäri.

Toisaalta eihän Kanervaa ole tunnettu viime aikoina juuri puheistaan, vaan mykistä tekstiviesteistään.

Kilot lähtevät yleensä tehokkaimmin liikkumalla, mutta Kanerva on tässäkin suhteessa eri puusta kuin muut miehet. Lääkärin määräyksestä hän oli ministeriyden päätyttyä reilun viikon pakkolevossa ja laihtui lehtitietojen mukaan siinä ajassa kymmenen kiloa.

Kymmenen kiloa viikossa! Se on saavutus, josta tuhannet ja taas tuhannet tavalliset laihduttajat voivat vain uneksia. Tilastollisesti on aiemmin todistettu, miten ihmisen paino putoaa täydellisellä vesipaastollakin vain vajaat puoli kiloa vuorokaudessa ja sen myötä korkeintaan kolme-neljä kiloa viikossa. Kanerva pani nyt sitten heti ensilaihduttamalla kolme kertaa paremmaksi.

Supermies, mikä supermies. Jännityksellä odotamme, milloin jompi kumpi iltapäivälehti tai joku monista naistenlehdistämme paljastaa lukijoilleen "Super-Iken tehoniksit himolaihduttajille".

Naisasioissa urheilumies Kanerva on maineestaan huolimatta jäänyt valitettavasti kansalliselle tasolle.

Italiassa on valtaan palaava Silvio Berlusconi aikaansaanut naisjutuillaan ensimmäisen kansainvälisen skandaalin jo ennen kuin häntä on edes virallisesti valittu kolmatta kertaa pääministeriksi. Espanjalaiset ovat nostaneet kauhean äläkän, kun Berlusconi meni sanomaan, että heidän uusi hallituksensa on "liian ruusunpunainen" eli että siinä on siis turhan paljon naisia.

Pääministeri Jose Luis Zapateron ministeritovereistahan on todellakin yli puolet toisen sukupuolen edustajia. Berlusconin omaan hallitukseen tullee vankka miehinen enemmistö. Siitä huolimatta Italia on ja pysyy meidän yhteisen unionimme heikoimpana lenkkinä.

Mutta mitä meidän pitää ajatella nyt itäisen ystävämme Venäjän presidentistä ja tulevasta pääministeri Vladimir Putinista?

Saksalainen viikkolehti Der Spiegel tiesi jo kertoa venäläisiin lehtitietoihin pohjaten, että Putin olisi vaihtamassa perinteisen vaimonsa puolta nuorempaan, vain 24-vuotiaaseen duuman kansanedustajaan Alina Kabajevaan - sievään ja näpsäkkään rytmisen kilpavoimistelun olympiavoittajaan.

Tieto on kumottu, mutta epäilys on heitetty, eikä huhuilta niin helpolla siipiä katkaista.

Miten kävi Ranskassakin? Ennen presidentinvaaleja kiellettiin kaikki huhut Nicolas Sarkozyn uudesta mielitietystä, mutta miten kävi: Cecilia Sarkozyn sijasta presidentin rinnalla seisoo edustuksellisissa ryhmäkuvissa nyt entinen italialainen mannekiini Carla Bruni.

Naiset naisina: Putinin naissuhteita enemmän meidän pitäisi olla kiinnostuneempia siitä, millaiseksi kehittyy hänen ja uudeksi presidentiksi nousevan Dmitri Medvedevin suhde toukokuun 7. päivänä tapahtuvan vallanvaihdoksen jälkeen.

Venäjän perustuslain mukaan ylintä valtaa on käyttänyt Putinin kaudella presidentti. Suostuuko hän vapaaehtoisesti asettamaan pääministerinä asemansa presidentti Medvedevin armoille? Vaikea uskoa, kun tietää politiikan kovat lait: pahin virhe, minkä poliitikko voi tehdä, on luopua vapaaehtoisesti vallastaan.

Moskova ei tunne kyyneleitä, tämänhän me olemme aina tienneet.

Alkuviikosta Putin valittiin Yhtenäinen Venäjä puolueen johtajaksi. Se on yksi keino vahvistaa pääministerin asemaa suhteessa presidenttiin. Jotkut kommentaattorit ovat jo todenneet, miten maassa palataan tässäkin suhteessa vanhaan hyvään neuvostoaikaan, jolloin puoluetta johtanut pääsihteeri oli valtakunnan todellinen johtaja.

Sinälläänhän Neuvostoliiton johdossa oli usein muodollisesti kaksi tai kolme miestä.

Leonid Brezhnevinkin rinnalla kulki aina Aleksei Kosygin, joka järkevänä talousmiehenä korjaili niitä lommoja, joita taipumuksiltaan rajumpiotteinen puoluejohtaja jatkuvasti aiheutti.

Ehkäpä Putinin ja Medvedevin suhde on samankaltainen: toinen rakentaa suurvaltaa ja toinen varmistaa, että sillä on myös joku ystävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.