Susikannasta kaivataan tarkempaa tietoa

Koirien kanssa metsästävien ja muiden koiraharrastajien mielenosoitus lauantaina Kuopion torilla muistutti jälleen petopolitiikan ammottavista haavoista. Susikiistoissa vastakkain eivät ole vain eläin ja ihminen vaan myös luonnonsuojelijoiden ja maaseudun asukkaiden maailmankuvat.

Kokemusten ja arvojen erilaisuudesta kumpuaa myös vaihtoehtoisia totuuksia suden yleisyydestä. Luonnonvarakeskus Luken laskennan mukaan Suomessa oli noin vuosi sitten 150–180 sutta. Metsästäjäpiireissä kannan koko on arvioitu huomattavasti virallisia lukuja suuremmaksi.

Täyteen yksimielisyyteen sopivasta määrästä tuskin voidaan päästä. Rakentavan keskustelun kannalta on kuitenkin tärkeää, että kanta-arvio on mahdollisimman vankalla tieteellisellä pohjalla. Vasta aloitettu susien jätösten DNA-tutkimus voi antaa tässä suhteessa arvokasta uutta tietoa.

Ainakin tutkimuksen tarpeesta näyttää vallitsevan yhteisymmärrys suojelijoiden ja susien vastustajien kesken. Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) esitti epäilyn, että Suomeen olisi istutettu epäpuhdasta, tarhattua susikantaa, jonka joukossa on koiran perimää. Tämä selittäisi joidenkin yksilöiden hakeutumisen pihamaille (Maaseudun Tulevaisuus 23.4.).

Liikaan tuttavallisuuteen löytyy toinenkin syy. Säännöllinen metsästys säilyttää susien luontaisen arkuuden ihmistä kohtaan. Pelotteen puuttuminen tekee niistä entistä uskaliaampia. Luvanvarainen kannanhoidollinen metsästys on edelleen paras tunnettu tapa pitää kanta kestävänä mutta hallinnassa.

Mitä varmempaan tietoon metsästys perustuu, sen parempi sekä sudelle että ihmiselle.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suomalainen malli

Maatilojen tilanteesta voi syntyä näköharhoja

Robotit eivät mullista ihan heti kaikkea

Järki, tunteet ja ymmärrys

Kaksi vanhaa punakaartilaista

Eduskunta ei ole leimasin

MV-lehti höynäytti sinisilmäisiä suomalaisia

Rautatiet ovat henkilöliikenteelle välttämättömiä

Pitäisi muistaa kiittää

Kaikki ei ollut huonommin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.