Suunta on oikea

Tuore tutkimus vahvistaa, että viime vuosina käyty julkinen keskustelu on vähentänyt ulkopuolisen rahoituksen osuutta eduskuntavaalikampanjoissa. Valtiotieteen tohtori Tomi Venhon tutkimuksen mukaan yritysten tuen osuus kansanedustajaehdokkaiden vaalibudjeteissa oli vuoden 1999 eduskuntavaaleissa vielä 30 prosenttia, mutta viime vuoden eduskuntavaaleissa enää 18 prosenttia.

Samaan aikaan yksityishenkilöiden antama vaalituki on noussut kahdesta prosentista 16 prosenttiin. Suunta on oikea. On todennäköistä, että yksityishenkilöiden antama tuki koostuu pienistä summista, joka lisää poliitikkojen riippumattomuutta tukijoistaan. Mahdollisuudet painostaa poliitikkoa ovat pienemmät kuin silloin, kun poliitikon vaalituki on yhden suuren lahjoittajan varassa.

Tutkimus vahvistaa myös sen jo arkikokemuksella havaitun asian, että puolueiden ja ehdokkaiden vaalikulut eduskuntavaaleissa ovat tasaisesti kasvaneet 1970-luvulta lähtien. Viime vuonna rahaa upposi koko maassa noin 35 miljoonaa euroa.

Lohdullista on kuitenkin se, että kuntavaaleissa kehitys ei suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta ole ollut sama. Paikallisdemokratiaan pitääkin kuulua, että vaalimenestystä voi hankkia ahkeralla jalkatyöllä, ei pelkästään rahalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.