Suur-Suomen iltasatu

Tämä satu kertoo heikäläisistä ja meikäläisistä.

Heikäläisille annettiin mahdollisuus elää toisin kuin he nyt elävät. He olisivat voineet valita paremmin ja silloin heistä olisi tullut meikäläisiä. He eivät kuitenkaan käyttäneet mahdollisuuttansa oikein. Sen vuoksi he saavat nyt hävetä.

Me emme halua nähdä heitä, emme halua nähdä heidän häpeäänsä. Heidän asiansa eivät kuulu meille. Me siivoamme heidät pois, me rankaisemme heitä.

Me emme ole kuten he. Me emme kestä heidän häpeäänsä. Se muistuttaa meitä siitä, että meistäkin olisi voinut tulla kuten he. Mutta ei kuitenkaan tullut, eikä tule, sillä me kasvamme koko ajan toiseen suuntaan, kasvamme niin suuriksi ettei pienuus pelota meitä enää ollenkaan.

Me olemme ylpeitä siitä, keitä me olemme ja että ohjelmassamme lukee "mahdollisuuksien tasa-arvo".

Se tarkoittaa taistelua, jatkuvaa taistelua ja välimatkan kasvattamista. Me taistelemme heitä vastaan, mutta yhtälailla taistelemme toisiamme vastaan, sillä on aina myös niitä meikäläisiä, joista tulee heikäläisiä. He putoavat, kaatuvat, menettävät kunniansa, joutuvat käpykaartiin, häpeäpenkille, teloitusriviin mihin lie.

Jotta näin ei kävisi, on juostava lujempaa, paettava ja saavutettava, tavoiteltava, vaurastuttava, hyökättävä, pelattava, tultava huomatuksi, erottauduttava, taktikoitava, tehtävä vaikutus ja ennen kaikkea kasvettava mahdollisimman isoksi, kauaksi heikkouden musertavasta häpeästä.

No jotain yhteistä meissä ehkä heidän kanssaan on.

No joo mutta ihan vaan vähäsen. Ihmisiähän hekin tavallaan ovat. Yhteistä on ainakin se, että molemmat taistelevat. Huomiotalouttahan hekin harjoittavat, maailman vanhinta sellaista tavallaan. He taistelevat leivästä ja me kunniasta. Voiko koomillisempaa olla?

Leipää mekin tosin syömme, mutta kunniallisesti itse hankkimaamme, omaamme ja omin kunnian kiväärein puolustamaamme. Tätä kunniaa älkööt he häpäiskö.

Mutta sattuipa kerran kuitenkin eriskummallinen tapaus.

Se oli juuri se meistä, joka johtaa taistelua heitä vastaan. Hänet ryöstettiin, vietiin rahat, lompakko ja henkilökortti, kaikki paperit, aivan kaikki, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin kysyä, että jos joku lainaisi puhelinta että voisi soittaa vaikka lähetystöön ja pyytää apua. Mutta hän ei voinut tätä tehdä, sillä se oli kiellettyä ja vastoin periaatteitaan.

Pakkohan se oli kuitenkin viimein, sillä ei kerta kaikkiaan ollut muuta vaihtoehtoa, ja olihan se pakkotila ja siten lailliseksi selitettävä teko. Toki tämä oli poikkeus, harvinainen sattuma, erehdys, harhanäky, uni, fantasia mikä lie.

Ei näin oikeasti käynyt, ei tämä ole mahdollista, sillä asiat ovat oikeasti juuri niin kuin me haluamme ne nähdä. Sitähän me ohjelmassamme kannatamme ja ajamme: suurta valkoista enemmistöä, valtalinjaa, tervettä järkeä, eturiviä, suoraselkäisyyttä, kärkisijoituksia, jämäkkää kädenpuristusta, raitapaitaa ja kevyen tyylikkäitä silmälaseja.

Näillä eväillä me jatkamme tätä päättymätöntä kasvuamme.

Kirjoittaja on esiintyjä ja kulttuurituottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Metsämarjasato uhkaajäädä poimimatta

Kesäteattereissa vielä tilaa

Velvoite käyttää omaa harkintaa

Opiskelijavalinnoissa vakavia ongelmia

Ovatko kaikki lajit urheilua?

Pohjois-Savo on vahva urheilumaakunta

Toinen aalto ei enää yllättäisi suomalaisia

Junttia vituttaa väärässä paikassa, nössöä ei ollenkaan

Eläinten hyväksikäyttö johtaa kulkutauteihin

Juntti käyttää väärässä paikassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.