Tänään on se päivä

Kuukausien uuvuttava taistelu huipentuu tänään Varpaisjärvellä kunnanvaltuuston kokoukseen. Silloin päätetään kuntaliitoksesta Lapinlahden kanssa.

Taistelu on ollut uuvuttava kannattajille, vastustajille ja medialle. Media kun on tälläkin kertaa asettunut milloin kenenkin puolelle, mennyt metsään oletuksissaan ja kirjoittanut asioista siten miltä ne näyttävät eivätkä miten ne oikeasti ovat.

Erityisen kiistelty on ollut Varpaisjärven ja Lapinlahden kunnanjohtajan Heikki Airaksisen rooli. Hän on puhunut vaikuttavasti liitoksen puolesta.

Vastaavaa ei nähty esimerkiksi Sonkajärven ja Iisalmen kuntaliitosyrityksissä vuosina 2004 ja 2007. Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen otti molemmilla kerroilla hyvin maltillisen roolin eikä osallistunut julkiseen keskusteluun. Kenties liitos olisi onnistunut, jos Mäkinen olisi toiminut mielipidevaikuttajana ja käyttänyt tekemänsä selvityksen perusteella syntynyttä tietoa liitoksen puolesta.

Airaksinen ei ole jättänyt mitään sattuman varaan. Kun hän alkusyksyllä huomasi, että kuntaliitoksen vastustajat jatkavat sitkeästi linjallaan, äänenpainot tiukkenivat. Uudenvuodenpuheessa hän otti voimakkaasti kantaa kuntaliitoksen puolesta, samoin kuin kunnissa vuoden alussa järjestetyissä yleisötilaisuuksissa.

Taustalla Airaksinen varmisteli valtuutettujen liitokselle myönteisiä kantoja puhuttelemalla heitä kahden kesken. Vastustajat kokivat sen ahdistavaksi.

Toimituskin kuuli kokemuksia näistä keskusteluista. Heidän mielestään kunnanjohtajan on epäeettistä puuttua yksittäisten valtuutettujen äänestyspäätöksiin.

Loppuvuodesta pinnalle pulpahti Lärvätsalo-kiista. Varpaisjärven kunnanhallitus hääti vastustajien äänekkäimmän valtuutetun Harri Väänäsen (ps.) vanhasta myllystä ravintolaa pitämästä. Vastustajat yhdistivät tämän kuntaliitospolitiikkaan ja saivat siitä lyömäaseen Airaksista vastaan. Airaksinen kiistää, että tapauksella oli mitään tekemistä kuntaliitosvastustajan näpäytyksen kanssa.

Sitä mukaa, kun Airaksinen kiristi tahtiaan, vastustajatkin aktivoituivat. He eivät ole yhtenäinen joukko, ilmeisesti siksi, että vastustajia on monista puolueista.

Vastustajien argumenttien mukaan Varpaisjärvi pärjäisi yksinkin, jos yhteistyötä Lapinlahden kanssa jatkettaisiin nykyisellään. He ovat myös kyselleet muiden liitoskumppaneiden perään. Kunnon perusteita liitoksen hylkäämiseen heiltä ei kuitenkaan ole tullut, mikäli tunnesyitä ei lasketa sellaisiksi.

Kunnilla on yhteinen kansalaisopisto, kirjasto, maaseutuelinkeinolautakunta, ympäristölautakunta, kunnanjohtaja, sosiaalijohtaja, perusterveydenhuolto ja yrityksille tiloja vuokraava Viitostien Ykköstilat Oy.

Kunnat ovat tällä hetkellä sopimusviidakossa keskenään. Varpaisjärven yhteistyö Lapinlahden kanssa on tärkeää, ja Airaksisen mukaan jopa elinehto kunnan talouden vakaana pitämiseksi. Hän ajaa liitosta tilanteen selkeyttämiseksi.

Taustalla on myös veneenkeikuttajien aisoissa pitäminen. Kuntien välisistä sopimuksista pystyy irtautumaan, jos joku poliittinen ryhmä niin keksii, mutta kuntaliitoksesta ei lähdetä helposti.

- Tässä asemassa en voi katsoa sivusta pikkupolitikointia, millä yritetään häiritä kokonaisuutta, Airaksinen on sanonut.

Kuntien yhdistämistä ei Airaksisen mukaan annettu hänen tehtäväkseen, kun hänet valittiin kahden kunnan yhteiseksi johtajaksi vuoden 2007 lopussa. Itsensä likoon laittaminen on hämmästyttävän innokasta. Jospa Airaksinen kertoo vastauksia sitten, kun jää eläkkeelle.

Kirjoittaja on Savon Sanomien Ylä-Savon aluetoimituksen toimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.