Taas on asiaa poliisille

Kuntauudistus ei mittään, armeijan saneeraus ei mittään, eikä Nokian potkutkaan mitään, kun uutisvirtaan syöksähtivät auto- ja kuljetusalan liiton AKT:n sekoilu Hilkka Ahteen tapauksessa ja Finnairin sorvailemat sopimukset. Poliisi tutkii molempia tapauksia.

AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn ja liitossa viestintäpäällikkönä työskennelleen Ahteen välienselvittely on hämmentävä. Jos siirretään sivuun itse vakava asia eli Rädyn toimintatapaan kuuluva väitetty työpaikkakiusaaminen, vastakkain ovat kivikasvoinen Räty ja monipuolisessa julkisuudessa vuosien mittaan marinoitunut Ahde.

Ahteen puoliso, pitkään demarien sisäpiiriin kuulunut Matti Ahde sai aikoinaan potkut Veikkauksen toimitusjohtajan paikalta seksuaalisen häirinnän takia. Asia ei mennyt oikeuteen. Päätös syntyi tehdyn selvityksen perusteella. Tuolloin Veikkauksen väki vilkutti käpälöinnin kiistäneen Ahteen lähtöä silmä kosteana.

Nyt kyyneliä on vuodattanut Hilkka Ahde. Ehkäpä Ahde julkisuuteen tottuneena uskalsi lähteä puolustautumaan. Jos julkisuudesta on tällainen hyöty, hyvä niin.

AKT:n tapauksessa tilanteen tekee suorastaan psykedeeliseksi, että Räty liiton ylimpänä palkkajohtajana ei ole halunnut henkilöstöjohtamista itselleen. Se nyt on vain niin, että tuollaisessa hommassa henkilöstöjohtaminen kuuluu toimenkuvaan - halusit sitä tai et. Jos et halua, hae muita tehtäviä.

Rädyn asemaa on pönkittänyt se, että liiton luottamuselimet ovat syöneet puheenjohtajansa kädestä.

Kuinkahan kauan menee, että lammaslauma jalostuu varsinaiseen tehtäväänsä?

Valtionyhtiöiden ylimmän johdon etuisuuksista nousee kohuja kuin hiekkaa Saharassa. Taannoin Fortumin Mikael Lilius kuittasi pomminvarmalla liiketoiminnalla huikeat bonukset. Järjestelmän hyväksyneet poliitikot olivat täyskuutamolla. Finnairin tulevaisuus ei ole kirkas, mutta läpinäkyviä eivät ole johdon etuisuudetkaan.

Turha kai sanoa, missä vastuuministerit olivat niistä päätettäessä. Kukaan ei heitä ollut ainakaan kartalle taluttanut.

Lentoyhtiö on yrittänyt parantaa kilpailukykyä esimerkiksi uudistamalla henkilöstönsä palkkarakenteita. Urakassa ei olisi lainkaan pahitteeksi näyttää mallia.

Mutta mitä touhutaan toisaalla?

Ylimmälle johdolle laitetaan ylimääräiset kannustimet, etteivät he karkaisi tulehtuneen ilmapiirin vuoksi talosta. Kuinka käy? Ei siinä suuri ennustaja tarvitse olla. Kun bonukset on maksettu, johtokerroksesta lähtee väkeä. He poistuivat henkisesti huomattavasti aiemmin.

Seuraavaksi piti laittaa kuntoon uuden toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntoasiat. Samoihin aikoihin Ilmarinen sopi Finnairin kanssa uuden pääkonttorin rakentamisesta. Poliisi selvittää nyt asioiden mahdollista kytköstä, mutta asuntokauppakaan ei ollut aivan tavallinen.

Omistushuoneistossa asuneen Vehviläisen sopimuksessa oli pykälä asuntoedusta. Se ei ole mikä tahansa luukku vaan Suomen Kuvalehden mukaan Helsingin Bulevardilla sijaitseva luksusasunto, johon sijoittajalegenda Pentti Kouri teki aikoinaan jättimäisen kylpyhuoneen freskoineen.

Vehviläinen on myös kertonut merkittävästä remontista. Hän siis otti kirjaimellisesti Finnairin vanhan mainoslauseen ”Illaksi kotiin”. Kodin pitää olla sellainen, että sinne kehtaa illan tullen päänsä painaa.

Kun Vehviläinen aloitti Finnairilla, hän laittoi huoneiston myyntiin. Asuntoetu oli odottamassa. Kauppa ei käynyt vuoteen. Sitten ostajaksi ilmaantui yhteisiä eläkevaroja hoitava Ilmarinen. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on Finnairin hallituksen puheenjohtajana Vehviläisen esimies.

Vehviläisen asumismuodon muutos ei merkinnyt osoitteen vaihtumista. Hän jäi mieleiseen asuntoon ja asuu siinä ehkä Finnair-pestin jälkeenkin, koska hänellä on huoneistoon takaisinosto-oikeus.

Hyvän hallintotavan mukaista, omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) linjasi.

Asuntolainojensa euroboreja kyttäävän suomalaisen oikeustajuun ei sen sijaan sovi, että 273 neliön luksusasunnon saa maksamalla veroa 1 200 euroa kuukaudessa.

Vastaavalla summalla Kuopiosta pystyy vuokraamaan lähes lukaalin kuin lukaalin.

Samaan aikaan Harri Sailaksen veli, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas lyö pöytään luvut siitä, millaisiin säästötoimiin kansalaisten on syytä varautua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.