Taistelu joella

Solmusta se alkoi.

Kalakaverini Heikki sanoi, ettei se haittaa, vaikka lenkkisolmu luistikin koukun silmään kiinni. En uskonut, vaan katkaisin siiman ja tein kaiken varalta uuden solmun. Vähän iso lenkki tuli, mutta solmu onnistui.

Elämässä kaikki, suurikin, voi olla kovin pienestä kiinni. Joskus solmusta.

Jo ennen solmua oli tehtävä valinta. Piti lähteä iltasella kauppaan 25 kilometrin päähän ostamaan leipää ja mehua ja hammastahnaa, jotka olivat unohtuneet retkivarustuksesta kotiin tuhannen kilometrin päähän keittiön pöydälle, mutta kauppaanlähtö jäi, kun Heikki tuli ja kysyi, lähtisikö joku joen toiselle puolelle.

Vastarannalle oli ajatus mennä jo aikaisemmin, mutta en ollut yksin tuntemattomalla joella tohtinut. Nyt ajattelin, että kauppaan ennättää, mutta kala ei välttämättä odota.

Elämä on valintoja. Jos nyt menet tuonne, et voi mennä samaan aikaan toisaalle ja päinvastoin. Valinnasta riippuu, mitä seuraavaksi tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

Joessa oli sillä kohdalla mutka. Vasemmalle ylävirtaan rantapusikon läpi koskelle lähti Heikki ja minä jäin niskalle, syvän montun äärelle.

Jokainen, joka on ollut ensimmäistä kertaansa lohta tosissaan pyytämässä tietää, että perhonheitto on ääritylsää niin pitkään, kun siiman päässä ei ole tapahtumia. Ei yhtään nyppyä. Tuntuu, että tyhjän saa pyytämättäkin. Silti on vain heitettävä, koska perho ei kalasta kuin vedessä.

Kalaonni. Mitä se on?

Se voi olla esimerkiksi sitä, että kun ei osaa vielä kunnolla kahden käden vavalla heittää ja uloslähtevän siiman pituus on lyhyt ja eikä sekään tavallisesti kunnolla oikene, niin tuuli tulee avuksi ja vie perhon oikeaan suuntaan.

Nyt oli takatuuli. Kolmas heitto onnistui hienosti. Perho laskeutui kauniisti montun alareunalle jokseenkin keskelle virtaa. Siima ui virran mukana alavirtaan oikealle. Valmistauduin vetämään perhon pois, kun vapa nytkähti kaksi kertaa vähän samaan tapaan kuin mato-ongen koho ison ahvenen näykätessä. Olikohan se kala, ennätin pohtia sekunnin, kaksi. Nostin vavan kärkeä, jolloin tajusin, että kiinni on.

Seuraavien minuuttien aikana minulle tuli hätä. Outo joki, ilta hämärä ja siimaa lähti kelalta välillä semmoista vauhtia, ettei mitään rajaa. Minä tässä, kala tuolla.

Oli huudettava. Monta kertaa. Vastatuuli piti huolen, ettei ääneni kuulunut ylävirtaan.

–Mikä täällä on menossa, kysyi lopulta joenmutkasta ilmestynyt Heikki. Minä siihen, että taitaa olla kala kiinni.

Selvisi, että kelalta oli lähtenyt siimaa yli sata metriä. Lohenkalastuksessa on pelkistäen kyse taistelusta, kummalla on enemmän siimaa. Lohi oli reippaasti voitolla.

Todennäköisesti olisin menettänyt kalan, jos olisin lähtenyt yksin alavirtaan könyämään.

Harvoin isoja asioita kukaan saa yksin aikaiseksi muutenkaan elämässä, saati lohikalassa. Ainakaan ensikertalaisena.

Naaraslohi täynnä mätiä. 103 senttiä pituutta ja ympärysmittaa 55 senttiä. Pois se on päästettävä, sanoo joen sääntö.

Noin seitsemän vuoden kuluttua, lohdutti Heikki, vapautetun lohen jälkeläiset uivat samassa joessa. Onhan se lohtu, eikä edes laiha.

Lohilastuissaan Juhani Aho kirjoitti oivallisesti: En minä ole ottanut kalaa, vaan kala on ottanut minut. Olen lumottu, huumattu.

Ottiperho Salmon silver fly pääsee lasin alle kehyksiin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.