Taito ja haahu alasajossa

Helmikuussa raportoivat Maikkarin ja Ylen uutiset Suomen muusikkokasvatuksesta eri näkökulmin. Kymmenen uutisissa kertoi kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, ettei meillä kasva enää huipputasoisia soittajia orkestereittemme tarpeisiin, ja että taso maamme orkesterikoulutuksessa on hälyttävästi laskenut.

Vaan Ylepä sanoi pari päivää myöhemmin laitostemme kasvattavan ammattimuusikoita aivan liikaa, työttömiksi.

Voi tuon ymmärtää; liikaa soittoniekkoja kyllä tulee, muttei tarpeeksi laadukkaita.

Yhä harvempi nuori on valmis ryhtymään sellaiseen kovaan harjoitteluun, jota esimerkiksi viulunsoitto vaatii. Homma ei myöskään vaikuta mediaseksikkäältä, tähteys klassisen musiikin areenoilla kun on tämän päivän Idols-maailmassa etäällä karitamattiloista, pekkakuusistoista ja esapekkasalosista huolimatta.

Nopea menestyminen viihteen puolella kiinnostaa jo pieniä lapsia (ei ymmärretä, että joka alalla on käytävä rankka koulu oikeasti pärjätäkseen). Varttijulkisuus on ainoa unelma!

Sama näkyy muualla, halutaan päästä helposti läpi. Ala- ja yläasteilla ei valita ylimääräisiä kieliä opinto-ohjelmiin, kun puurtamiseen ei haluta sitoutua.

Kielipakkopulliakin kritisoidaan hammasta purren, vaikka minkään aineen opiskelu nuoruudessa ei ole toiselta pois. Aivojen kehittämistä pidetään lyhytnäköisesti liian pitkäveteisenä; työ opiskelun parissa taitaa olla pleikkapeliajasta pois, viihtyä kun pitää.

Tuntuu, että myös aktiivinen liikunta häviää tietokoneen virtuaalitodellisuudelle. Siksikö, ettemme me vanhemmatkaan ole enää kiinnostuneita? Koulun pitäisi ilmeisesti huolehtia kasvatuspaketista kokonaisuutena, kotona ei jakseta jakaa, opastaa eikä kannustaa.

Ehkä hengenpitimiksi tehty oma työ on jo niin rankkaa. Kotiin tultua telkkari auki, pää tyhjäkäynnille. Nukkumaan. Lastenhuoneesta kuuluu nettinapsuttelua.

Mutta aivojen ja niiden omistajan kehitykseen kuulu myös valtiovallan kirosanana pitämä "haahuilu". Työurien pidentämistarpeet kiristävät alkuelämästä (kouluun kuusivuotiaana), keskeltä (suoraan opintoihin kiinni; opinnot tiiviimmiksi), sekä lopusta (eläke myöhemmäksi).

Ahdistus altistaa mielenterveyden ongelmiin. Ei meistä ole koneiksi. On saatava etsiä itseään ja tutkia ajatuksiaan, pitää voida edetä hitaasti. Kypsyttää.

Kovaa työtä vaativa taitojen kehittäminen edellyttää vastapainokseen hiljaisuutta ja lepoa. Sarjakuvan Lassi ja Leevi nurmikolla: "Mitä teet?" "En mitään." "Saanko auttaa?"

Karmea totuus vallitsee nykyään, kun raha on arvokkaampi ihmistä. Kunnat ajavat oppilaitoksia kohti tehonavettamaisuutta ryhmäkokoa kasvattamalla. Koulujen suunnitellut lakkautukset nostavat rehtorit vihollisiksi toisiaan vastaan.

Vain uhkasakoin hoidetaan lasten mielenterveyshuolto edes alhaisimmalle hyväksyttävälle tasolle. Keitä ne on ne päättäjät, päättäjänaiset ja -miehet, jotka tosipaikan tullen pelkäävät?

Miksei sankareita nouse poliitikoista? Ovatko he sielultaan ja ajatusmaailmaltaan keskinkertaisia?

Kirjoittaja on kuopiolainen kapellimestari.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.