Takuista tuli vaaliase

Euromaat tekevät todennäköisesti jo ensi viikolla päätöksen siitä, että Euroopan rahoitusvakausvälinettä eli ERVV:tä vahvistetaan kasvattamalla vakaampien jäsenmaiden takausvastuita. Vastuitaan kasvattamaan joutuu siinä tapauksessa myös Suomi, jonka luottoluokitus on paras mahdollinen.

Tämä on hallitseva käsitys kaikissa euromaissa, itse asiassa myös Suomessa, vaikka pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sitkeästi väittääkin, että tähän ei välttämättä tarvitse mennä. Toisin ajattelee toinen suuri hallituspuolue kokoomus, minkä puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen on jo melko suoraan myöntänyt. Myös oppositio hiillostaa Kiviniemeä.

Miten tässä näin pääsi käymään? Eikö pääministeri ymmärrä realiteetteja?

Kyse taitaa olla kuitenkin siitä, että lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi Suomessa käyty keskustelu on suurelta osin suunnattu kotimaiseen kulutukseen. Suomalaisten äänestäjien on vaikea hyväksyä, että me ottaisimme lisää vastuita asiansa heikosti hoitaneiden maiden vuoksi. Takuiden kasvattaminen nykyisestä 8 miljardista eurosta 16 miljardiin hirvittää, vaikka euroakaan vastuista ei välttämättä mene maksuun.

Kiviniemi haraa viimeiseen saakka takuiden kasvattamista vastaan, koska se on sisäpoliittisesti kannattavaa. Me taivuimme pakon edessä, pääministeri voi sanoa, kun todennäköinen on tapahtunut.

Euroalueen vakaudesta on entistä selvemmin tulossa vaaliase oppositiolle ja erityisesti perussuomalaisille. Panoksensa antoi jo SDP-taustainen tasavallan presidenttikin. Kilttien tyttöjen, kuten Suomen ja Saksan, ei pidä maksaa kriisimaiden talousvirheistä, Tarja Halonen muotoili uutistoimisto Bloombergin televisiohaastattelussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sen sijaan, että tähdättäisiin proteiinipatukan voimalla timmin pyöreään tarakkaan, ravitsemuksella tulisi pyrkiä meidän itäsuomalaisten lempparikansantaudin ehkäisemiseen

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.