Talouden suhdanne ei ehkä kääntynytkään vielä

Uutiset suomalaisten pörssiyritysten viimeisimmästä vuosineljänneksestä ovat hämmästyttäneet myönteisyydellään. Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan piti iskeä juuri viime vuoden lopun lukuihin, sillä kauppasota katsottiin alkaneeksi lopullisesti viimeistään heinäkuussa. Jo tammikuussa Yhdysvallat asetti tulleja kiinalaisille aurinkopaneeleille ja pesukoneille, maaliskuussa teräksen ja alumiinin hintoihin lisättiin tullit.

Miten sitten on käynyt? Kun tarkasteltavaksi otetaan 18 suuren pörssiyhtiön loka-joulukuun luvut, liikevaihdot ovat kasvaneet, kulut suhteessa liikevaihtoon pienentyneet, pääoman tuotot nousseet ja omavaraisuusasteet vahvistuneet. Erityisen myönteinen merkki on kassavirtatulosten yli kolminkertaistuminen heinä-syyskuun 1,3 miljardista loka-joulukuun 4,1 miljardiin euroon (Savon Sanomat 19.2.). Kassavirtatulos on erinomainen luku sen hahmottamiseksi, millaiset mahdollisuudet yrityksellä on käytettävissä investointeihin, osinkoihin, lainojen lyhennyksiin ja kassavarojen kasvattamiseen.

Tilinpäätöksensä julkistanut Ylä-Savon suurempi pörssiyhtiö Ponsse osoitti tiistaina osaltaan, että lähiajan näkymissä ei ole moitteen sijaa. Liiketoiminnan rahavirta kasvoi yli 60 miljoonan euron. Tilauskanta paisui vuoden loppuun mennessä lähelle 300 miljoonaa euroa. Osinkoehdotuskin kasvoi.

Ponssen hyvä näkymä voi heijastella laajemminkin konepajateollisuuden odotuksia, sillä yhtiö kertoo komponenttien saatavuuden jatkuvan ”erittäin haastavana” ainakin tämän vuoden alkupuoliskon ajan.

Varainhoitoyhtiö eQ:ssa on laskettu, että osinkoehdotusten perusteella pörssiyhtiöiden tuloksista kuluu osinkoihin 80 prosenttia osinkotuoton ollessa yli viisi prosenttia (Helsingin Sanomat 19.2.). Luvut ovat suuria, ja on hyvä kysymys, ovatko ne jo liian suuria. Esimerkiksi Ponsse näyttää toisenlaista esimerkkiä: sen osakekohtainen tulos oli nyt 1,56 euroa, mutta osinkoehdotus on siitä 51,3 prosenttia. Viime vuonna osinko oli osakekohtaisesta tuloksesta vielä pienempi, 46,9 prosenttia.

Ponsse sopiikin myönteiseksi esimerkiksi strategiaa tukevien rohkeiden tuotekehitys- ja laajennusinvestointien tuloksellisuudesta. Ponsselta ei olisi syytä odottaa pitkäaikaista menestystä, jos se olisi jakanut lähes koko tuloksen osinkoina omistajilleen vuodesta toiseen. Ylisuuret osingot ovat pois investoinneista eli yrityksen tulevaisuudelta. Toisaalta, jos ei ole ideoita, viisas omistaja ottaa osinkoja sijoitettavaksi parempiin kohteisiin.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan seuraamisen lisäksi suhdanteiden odottelijoiden on viisasta tutustua myös Intiaan. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vertaa 1,3 miljardin asukkaan valtiota elefanttiin, joka on oppinut juoksemaan. Intian bruttokansantuote on jo maailman kuudenneksi suurin, ja kasvu jatkuu (Kauppalehti 19.2.). Ehkä hyvä suhdanne jatkuu. Piensijoittajan on hyvä muistaa, että loputtomiin se ei jatku. Käänne tulee yleensä juuri silloin, kun sitä ei osaa odottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.