Talvihaalarivarustelua

Jos nyt ensimmäisten pakkasaamujen koittaessa lapsiperheellinen havahtuu jälkikasvunsa talven ulkovaatepuutteisiin, on tämä perhe auttamattomasti myöhässä.

Himoituimmat haalarit menivät jo. Ne varattiin keskellä kesää elokuun keskivaiheilla, kun talven mallistot tippuivat pikkuhiljaa kuluttajien ihasteltaviksi.

Markkinatilanne ei ole ajautunut vielä ihan ei-oohon. Jos on valmis luopumaan jo loppuunmyydyistä suosikkimerkkien uutuusväreistä ja tyytymään mitä tarjolla on, niin pikkupilttikin tarkenee mukavasti pakkasen keskellä.

Kuulostaa ihan älyttömältä, mutta todelta. Tämän ovat kokeneet tuhannet suomalaisvanhemmat, ainakin äidit. Oli vuodenaika mikä tahansa, niin meininki on nykyisin se, että halutuimmat lastenvaateuutuudet revitään kauppiaiden rekeiltä hyvissä ajoin ennen varsinaisen sesongin alkamista.

Tähän lasten vaatevarusteluun ajautuu huomaamatta. Ensimmäisen kanssa sitä tunnustelee. Yrittää löytää hyvää kohtuullisen halvalla. Ihmetellen satojen eurojen hintalappuja muutamien merkkien kohdalla. Ajatellen, että eikai kukaan perusmamma sijoita lasten toppahaalariin yli kahtasataa euroa. Merkilläkään ei ollut niin väliä. Harvalle lapsettomalle nämä pikkuisten suosikkibrändit ovat tuskin tuttujakaan. Lyhenteet kuten T2T, POP menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Pikkuhiljaa sitä havahtuu ensimmäisen mukulansa kanssa läheisen leikkipuiston hiekkalaatikolla. Miksi kaikilla muilla lapsilla näyttäisi olevan lähes identtinen univormu. Väri vaihtelee, mutta malli ja materiaali toistuvat.

Kotona äkkiä googlaamaan, mikä ihmeen merkki esimerkiksi tämä suomennettuna Lippu taivaaseen oikein onkaan. Netin palstoilla ilmenee hyvin nopeasti, että monelle vanhemmalle sillä mitä merkkiä oma lapsi käyttää on väliä.

Katse oman pienokaisen elämänsä ensimmäiseen sentään tex-loppuiseen haalariin saa palan nousemaan kurkkuun. Superhaalaritietäjien mukaan kyseinen merkki on täyttä kuraa, jonka vesikapillaari- ja hankaavuusarvot trendikkyydestä puhumattakaan ovat aikamoista huttua.

Lastenvaatteet ovat monen vanhemman aatteet. Niihin hurahdetaan helposti, jopa hysteerisesti.

Vuosi sitten ruotsalaismerkki Polarn O. Pyret pyöritti yhdellä erikoismallistollaan sellaista kuluttajien sirkusta, että vaatteiden tultua liikkeisiin niitä kuuleman mukaan jopa revittiin toisten asiakkaiden käsistä. Sirkusta oli saatava omien lasten ylle tavalla millä tahansa. Taitavimmat haalivat tuotteita netin kirppispalstoille trokattaviksi.

Monelta asian kanssa keulineelta vanhemmalta unohtui kaiken kiihkon keskellä, että kyse oli vain tavallisista ylihintaisista lasten trikoovaatteista. Ei sitä kannata jäädä harmittelemaan, jos tähdellä koristettua raitapaitaa ei onnistunutkaan hankkimaan.

Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa, kuinka tyylistään tarkat vanhemmat suosivat juuri nyt edellä mainittujen merkkien lisäksi ruotsalaista Mini Rodinia sekä tanskalaista Molo Kidsia.

HS:n haastattelemat äidit myöntävät, että ”tietyillä lasten vaatteilla on parempi statusarvo kuin toisilla” ja että ”sillä on merkityksensä, millaisen kuvan lapsen vaatetus antaa vanhemmasta”.

Kyse ei siis ole suinkaan vain tuotteiden teknisistä paremmuuksista tai kestävyyksistä. Professori Terhi-Anna Wilska toteaa (HS 19.10.2014), ”kuinka monissa perheissä jo vauvalla on parempi elintaso kuin vanhemmillaan, jos katsotaan esimerkiksi vaatteiden hintaa ja brändejä”.

Niinpä. Omat vanhempani tuskin metsästivät 1980-luvun puolivälissä hiki otsalla tyttärelleen juuri sitä tiettyä tulevan talvisesongin the-toppahaalaria.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.