Tangoa joka päivä

Suomalaiset ovat Argentiinan ohella maailman johtava tangokansa, ja sen mukaisesti on näyttävin menoin valittu maahan myös uusi tangokuningas.

Argentiinassa tangolla, köyhien musiikilla, on ollut historiallisesti yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Suomessa tango on ollut koko kansan huvi, joten sen poliittiset yhteydet rajoittuvat mediapolitiikkaan. Seinäjoen tangomarkkinat oli tähän vuoteen saakka kaupallisen MTV3:n bisnes, kunnes valtiollinen Yleisradio pääsi väliin ja otti markkinat nimiinsä.

Yle otti kilpailijansa selätyksestä kaiken ilon irti ja rummutti tangomarkkinoista kaikilla kanavillaan ylenpalttisesti ennen kuninkuuskisaa ja myös sen aikana. Yhtiön suuri kiinnostus suomalaista tangoa kohtaan herättää kuitenkin myös kysymyksiä.

Onko Yle valmis nyt muuttamaan musiikkipolitiikkaansa yleisemminkin tavallisten suomalaisten toivomaan suuntaan?

Ennen tämän vuoden tangomarkkinoitahan Ylen koko kansan kanavilla ei ole kuultu vuosiin perinteistä suomalaista tangoa, harmonikkamusiikkia saati kansanmusiikkia. Ne eivät ole Yleisradion vastaavien johtajien mielestä sopineet esimerkiksi maan kuunnelluimman radiokanavan, Radio Suomen, "profiiliin".

Ylen vahva mukanaolo auttoi varmasti Seinäjoen tangomarkkinoita. Suomen kansan tangonälkää Yle auttaa parhaiten tarjoamalla sitä säännöllisesti eri kanavillaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.