Tapahtumakaupungin linja

Kuopion kaupungin virallisessa puheessa tapahtumat on määritelty ”vetovoimaisuustekijäksi”, jotka houkuttelevat seudulle matkailijoita ja verotuloja sekä parantavat kaupungin näkyvyyttä ja imagoa.

Paperilla Kuopion tapahtumakalenteri näyttääkin tällä hetkellä tiiviiltä. Tälle vuodelle kaupunkiin saatiin muun muassa Kirkkopäivät ja Kuninkuusravit, ja ensi vuonna kavalkadi jatkuu Kalevan kisoilla ja Jukolan viestillä. Päälle tulevat perinteiset Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali, Viinijuhlat ja Rockcock.

Pinnan alla on kuitenkin viime aikana kuplinut, ja kaupungin käytännön linja tapahtumiin on ollut epäselvä.

Esimerkistä käy eilen päättynyt Komediafestivaali. Sen yhteyteen oli suunnitteilla koko kansan ilmaistapahtuma, jossa olisi kokoonnuttu Snellmanin puistoon kuuntelemaan stand upia. Kaupunki kielsi puiston käytön vedoten siellä kasvavien puiden vaarallisuuteen.

Aiemmin keväällä Kirkkopäivien järjestäjät joutuivat vääntämään kättä Kirkkopuiston vuokrasta.

Rockcockin kohdalla kaupungin aikomuksena oli miltei kolminkertaistaa aluevuokrat 4300 eurosta 11000 euroon. Lopulta vuokra hilattiin 7300 euroon.

Sosiaalisessa mediassa alettiin pääkaupunkiseutua myöten kummastella sitä, miksi pikkuinen Kuopio haluaa periä Brahenpuistosta korkeampaa vuokraa kuin Helsinki omista puistoistaan.

Kuopio sai varmasti ainakin kaipaamaansa näkyvyyttä. Imagopuoli voi sitten jo olla toinen tarina.

Toukokuussa kaupunkirakennelautakuntaan valmisteltiin kiireessä esitys, jossa puistojen ja katujen vuokrien hinnastoa olisi tapahtumien osalta huojennettu. Samalla esitys olisi lätkäissyt uuden 50 euron varausmaksun, joka olisi kohdistunut kaikkiin epäkaupallisiin tapahtumiin puistojumppia ja asukasyhdistysten kahvitilaisuuksia myöten.

Niin sanotut puolikaupalliset tapahtumat olisivat joutuneet lisäksi pulittamaan 140 euron valvontamaksun. Se olisi voinut ahtaasti tulkittuna tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa. Mikäli Kuopiossa olisi haluttu järjestää vaikka Ravintolapäivä, joka ikinen katukeittiö olisi maksanut kaupungille 190 euroa siitä, että joku olisi käynyt paikan päällä tarkistamassa liikennejärjestelyt.

Kaupunkilaisten vastustuksen johdosta esitys päätettiin vetää takaisin. Uusi versio on tulossa käsittelyyn mahdollisesti juhannuksen jälkeen.

Puisto- ja katuvuokrien korotuksia on ehditty perustella sillä, että rahaa pitäisi jostain repiä lisää kaupungin kassaan. Tapahtumien osalta puisto- ja katuvuokrien tuotto jää vuositasolla kuitenkin vain joihinkin kymmeniin tuhansiin euroihin. Todellista taloudellista vaikutusta on sen sijaan sisätilojen kuten Kuopio-hallin ja Musiikkikeskuksen vuokrilla. Niistä kaupunki saa 1,3 miljoonaa vuodessa.

Tämän vuoksi onkin harmi, että Kuopion heikko kohta tapahtumakaupunkina on edelleen kokousmatkailu, jossa se jää jälkeen muista vastaavankokoisista kaupungeista.

Finland Convention Bureaun tilastojen mukaan viime vuonna kansainvälisten kongressien osanottajamäärä oli Jyväskylässä 4802, Oulussa 2278 ja Lahdessa 1708. Kuopio jäi 582 osanottajallaan kaupunkien vertailussa sijalle kolmetoista, kun edelle kiilasivat niin Joensuu, Naantali kuin myös Hämeenlinna ja Lappeenranta.

On jo pitkään ollut tiedossa, että Kuopion pullonkaula on keskikokoisen kokoustilojen puute. Kun kokousmatkailun kehittämisestä kysyy kaupungin virkamiehiltä, matkailu- ja markkinointipalvelut pallottelevat asiaa toisilleen. Se tuntuisi kielivän siitä, että asia on päätetty toistaiseksi lakaista maton alle.

Kirjoittaja on Savon Sanomien ajankohtaistoimituksen toimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.