Tasa-arvoa lisätään nyt takaoven kautta

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustaneeseen Pride-kulkueeseen Helsingissä osallistui viikonvaihteessa ennätysmäärä eli noin 7 000 ihmistä. Tällä kertaa tapahtuma sujui rauhallisesti, toisin kuin viime kesänä, jolloin kuusi miestä hyökkäsi kulkueen kimppuun.

Siitä ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että Suomi olisi tänään sen suvaitsevaisempi kuin vuosi sitten. Vähemmistöjen oikeuksia vähätellään edelleen, eivätkä vihapuheet ole lakanneet. On väitetty, että kevään eduskuntavaalien tulos antoi suvaitsemattomuudelle uutta puhuria.

Yksi suvaitsemattomuuden mittari on suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Homo- ja lesboparien oikeuksia on lainsäädännöllä parannettu 2000-luvulla. Pitkä harppaus otettiin vuonna 2002, jolloin voimaan tuli parisuhdelaki. Vuonna 2009 hyväksyttiin perheen sisäinen adoptio.

Vielä ennen eduskuntavaaleja arvioitiin, että seuraava askel olisi sukupuolineutraali avioliittolaki, joka antaisi sama sukupuolta oleville pareille samat juridiset oikeudet kuin heteropareille. Pohjoismaista sellainen laki on jo voimassa Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltio hyväksyi lain tänä kesänä. Mielipidekyselyiden mukaan enemmistö suomalaisista olisi sukupuolineutraalin avioliittolain takana.

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa avioliittolain uudistamista kannattavat kaikki muut puolueet paitsi kristillisdemokraatit. Kristillisdemokraattien vaatimuksesta hallitusneuvotteluissa sovittiin, että uusi hallitus ei alkaneella vaalikaudella anna lakiesitystä. Oppositiossa olevat perussuomalaiset ja keskusta eivät kannata uutta lakia.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eduskunta säätäisi uutta avioliittolakia. Tarkoituksena on, että asiasta tehdään lakialoite, jonka taakse kerätään yli 100 kansanedustajan nimi. Sen jälkeen hallituspuolueet kristillisdemokraatteja lukuunottamatta huolehtivat siitä, ettei aloite normaaliin tapaan juutu valiokuntiin ja raukea. Lakialoitteen valmistelu on jo aloitettu.

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia aiotaan siis kohentaa parlamentaarisesti ajatellen takaperoisella tavalla, normaalistihan hallitus valmistelee ja eduskunta hyväksyy. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus edistää kekseliäisyyttä. Toisaalta on huomattava, että kyse on ns. omantunnonasiasta, jollaisissa kansanedustajille perinteisesti on annettu vapaat kädet. Tällaisten asioiden läpiviemiseen sopii myös lakialoite.

Kristillisille kirkoille ja muille uskonnollisille yhteisöille hanke aiheuttaa harmaita hiuksia. Mahdollista on, että sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen jollakin aikavälillä johtaisi juridisen ja teologisten avioliittokäsitysten selkeään erkaantumiseen. Se puolestaan veisi molempia kansankirkkojamme kauemmaksi julkisesta vallasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.