Tehtäviä on vain yksi

YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttama Nato-johtoinen kansainvälinen rauhanturvatehtävä Afganistanissa on hyvä osoitus siitä, millaisiin vaikeuksiin yhteisten vastuiden jakamisessa voidaan joutua. Tehtäviä on vain yksi, mutta siitä huolimatta mukana olevat maat käyttäytyvät niin kuin niitä olisi kaksi.

Suomi on muiden mukana turvaamassa rauhaa Afganistanin länsi- ja pohjoisosissa, joissa on ainakin vielä toistaiseksi ollut kohtalaisen rauhallista. Länsi- ja pohjoisosissa ei taistella, toisin kuin maan itä- ja eteläosissa.

Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates nosti taakan erilaisen jakautumisen esille kuluvalla viikolla. Gates pelotteli, että Natoa uhkaa jopa hajoaminen, jos kaikki sotilasliiton jäsenmaat eivät ota vastuuta toiminnasta koko Afganistanin alueella.

Yhtä huolissaan voi luonnollisesti olla koko rauhanturvatehtävän onnistumisesta, jos Afganistanissa tällä hetkellä toimiva kansainvälinen liittouma ajautuu suuriin erimielisyyksiin. Rauhanturvaajien vetäytyminen maasta johtaisi sodan leviämiseen koko Afganistanin alueelle.

Esimerkiki Saksa on jyrkästi ilmoittanut, että sen joukkoja ei eteläosiin lähetetä. Siellä toimivasta maista Kanada on taas uhannut vetää joukkonsa pois.

Sotilaitaan taisteluissa Afganistanin eteläosissa menettävien maiden tyytymättömyyttä on helppo ymmärtää. Toisaalta on yhtä helppo ymmärtää Suomen kaltaisten pienten maiden kieltäytymistä sotilaiden lähettämisestä taisteluihin.

Ongelman ratkaiseminen ei ole helppoa, eikä siihen ole yksinkertaista keinoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Pääministeri joutuu lujille: Kestävyyttä ja hyviä hermoja vaaditaan

Käräjäoikeusuudistuksen virhe on nyt hyvä korjata

Inkluusio toimii teoriassa mutta ei käytännössä

Vankien vaihtoa ja varovaa optimismia

Totuudessa pysyminen ei aina ole ihan yksinkertainen juttu

Viranomaisia on varjeltava maalittamiselta

Kirkon rahat eivättahdo riittää seiniin

Ensi joulu sai muuttaa historian!

Postista al-Holiin

Britit halusivat päättää jahkailun brexitistä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.