Tietöitä riittää aina

Tiet eivät ole koskaan sellaisessa kunnossa, että niissä ei olisi parantamisen varaa. Jatkuva liikenne ja luonnonolot kuluttavat joka vuosi tietä ja aiheuttavat kunnostustarpeita. Toisaalta tiellä liikkuvien autojen määrä tai koko eivät ole aina vakio eri tieosuuksilla, vaan voivat muuttua joskus hyvinkin nopeasti ja olennaisesti.

Itä-Suomesta näihin liikenneoloiltaan muuttuneisiin teihin kuuluu ennen muuta Varkauden ja Joensuun välinen Valtatie 23. Varsin mutkaiselle ja kapealle poikittaistielle on alkanut siirtyä runsaasti raskasta tavaraliikennettä, mikä on tehnyt tiestä varsin turvattoman.

On siis paikallaan, että neljä itäisen Suomen maakuntaa ovat lähteneet yhdessä ajamaan Valtatie 23:n peruskorjausta. Suomen poikittainen tiestö on ylipäätään heikommassa kunnossa kuin etelän ja pohjoisen suunnassa kulkeva valtatiestö. Valtatie 23:n lisäksi kunnostusta odottaa monta muuta tienpätkää. Itä-Suomessa Joensuun-Varkauden väli on kuitenkin ehdottomasti ykköskohde.

Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan laatiman yhteisen toivomuslistan muut pääkohteet liittyvät Helsinkiin vieviin valtateihin, viitos- ja kuutosteihin. Lista ei sisällä yllätyksiä, sillä samoja hankkeita on vaadittu toteutettaviksi jo useamman vuoden ajan.

Viitostien ajanmukaistaminen Leppävirran ja Kuopion välillä Pohjois-Savossa ja Mikkelin eteläpuolella Etelä-Savossa olisivat olleet välttämättömiä jo kauan sitten. Itä-Suomen yleisten elinolosuhteitten kannalta nuo tietyöt olisi saatava ehdottomasti seuraavan hallituksen tavoiteohjelmaan.

Yhtä kiireellinen näitten eteläisten hankkeitten kanssa olisi viitostien kunnostaminen Kuopion pohjoispuolella Siilinjärven ja Pöljän välillä. Itä-Suomen maakunnat lähtevät realistisesti siitä, että tuo hanke olisi toteutettavissa vuosien 2015-19 aikana eli heti sen jälkeen, kun Kallan siltojen perusteellinen remonttikin on saatu jo valmiiksi.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Rinneturmia ei voi mitenkään kokonaan estää

Voi tikkerperkele

Kristittyjen pitää sopia perheriitansa

Savolainen hulluus luo elämää

Ruokaturvallisuus säilyy vain jatkuvalla työllä

Anne Berner on keskustalle ongelma loppuun asti

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.