Toiveikkuutta ilmassa

Thaimaassa tehdään historiaa, kun maa saa ensimmäisen naispääministerin. Tämä mahdollistui, kun kansa äänesti murskaluvuin oppositiopuolue Pue Thain voittajaksi parlamenttivaaleissa viikonvaihteessa. Vallan kahvaan nousee puolueen johtaja, 44-vuotias Yingluck Shinawatra. Hän on viisi vuotta sitten vallasta syrjäytetyn Thaksin Shinawatran sisar. Yingluck Shinawatra aikoo muodostaa maahan viiden puolueen koalitiohallituksen. Koalitiohallituksella on 500-paikkaisessa parlamentissa 299 edustajaa.

Thaimaan tilanne on vaalien jälkeen mielenkiintoinen. Uudella pääministerillä ei ole poliittista kokemusta ja häntä pidetään veljensä sätkynukkena. Maanpaossa elävä Thaksin on kuvaillut siskoaan omaksi kloonikseen. Pue Thai -puoleen iskulauseena onkin ollut paljon kuvaavasti: "Thaksin ajattelee - puolue toteuttaa".

Thaksin ei ole virallisesti ilmoittanut mahdollisesta paluustaan Dubaista kotimaahansa. Vaikka Thaimaan oppositioon siirtyvän Demokraattisen puolueen johtaja Abhisit Vejjajiva on myöntänyt vaalitappionsa ja armeijan reaktiot ovat olleet maltilliset, Thaksin ei välttämättä uskalla vielä palata Bangokiin. Sisar Yingluck tehnee kuitenkin kaikkensa, että Thaimaan "todellinen johtaja" saisi paluuluvan.

Yingluck lupasi eilen, että Pue Thai -puolue täyttää antamansa lupaukset. Eri asia kokonaan on, kykeneekö uusi johtaja siihen. Pue Thai on luvannut muun muassa korotuksia minimipalkkoihin, parempaa terveydenhuoltoa ja helpotuksia maaseudun köyhien elämään. Lupauksiin on suhtauduttava varauksellisesti, sillä Thaimaahan paluuta havitteleva Thaksin ajettiin maasta muun muassa korruption vuoksi.

Thaimaassa on ollut viime aikoina rauhallista. Jos Yingluck ei kykene pitämään lupauksiaan, mellakat Thaksinin punapaitaisten kannattajien ja hänen keltapaitaisten vastustajiensa välillä voivat leimahtaa jälleen liekkeihin. Ilmassa on toiveikkuutta juuri nyt.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.