Totuus väistettiin

Asianajajien korkeat palkkiot ovat puhuttaneet jatkuvasti - ei vain siksi, että ne tavallisten ihmisten mielestä ylittävät kaiken kohtuullisuuden rajat, vaan koska ne pelottavat ihmisiä hakemasta oikeutta.

Uutta puhtia keskustelulle antaa Suomen asianajajaliiton valvontalautakunnan alkuviikosta antama lausunto. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oli jättänyt lautakunnalle kantelun kuudesta asianajajain laskutuksesta, jotka hänen mielestään olivat kohtuuttomia.

Suurin, pörssiyhtiö TJ Groupin sisäpiirikokseen liittynyt lasku oli liki miljoona euroa ja muutkin useita satoja tuhansia euroja.

Lautakunnan mielestä joittenkin laskujen erittelyssä oli puutteita, mutta loppusummat olivat muuten ihan oikein, kun asianajajien päämiehetkin olivat ne hyväksyneet. Vanhaa sanontaa lainaten: Hölmö ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa...

Mitäpä muuta asianajajaliitto olisi voinut sanoa kanteluista, kun niiden kohteet olivat sen tunnettuja ja vaikutusvaltaisia jäseniä? Apulaisvaltakunnansyyttäjällä ja tavallisella kansalla on kuitenkin täysi syy ihmetellä liiton kantaa.

Ikivanhan oikeudenkäynnin periaatteen mukaan oikeuden on oltava myös kohtuus, ja tämä kohtuus koskee myös oikeudenkäynnin aiheuttamia kuluja. Oikeutta käydään siksi, että ihmiset saavat oikeutta eikä siksi, että jotkut pääsevät rahastamaan sen avulla. Useinhan tuo kohtuuton lasku jää sitä paitsi yhteiskunnan maksettavaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.