Touko Aallosta tuli vihreille taakka pahaan aikaan

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ilmoitti Facebookissa torstaina, että hän on jäänyt lääkärin määräyksestä sairauslomalle. Hän kertoi olevansa uupunut ja ymmärtänyt jaksamisensa rajojen tulleen vastaan. Aalto lupasi ilmoittaa töihinpaluunsa aikataulusta myöhemmin.

Uupumuksen aiheita ei tarvitse etsimällä etsiä. Aalto on ollut aikamoisessa mediapyörityksessä aina siitä lähtien, kun hänestä tuli vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön jälkeen vuosi sitten kesällä. Kun puolueen kannatus kävi 18 prosentin tuntumassa, Touko Aalto ilmoitti, että kun politiikassa ollaan, pääministeriyttä tavoitellaan. Tuolloin lausunto vaikutti aivan asiaankuuluvalta, mutta toisin on nyt, kun puolue on pudonnut gallupien kakkostilalta neljänneksi ja kannatuskin on kuihtunut alle 13 prosenttiin.

Puheenjohtajavaalin jälkeen on tapahtunut paljon. Ensimmäinen kohu syntyi, kun Aallon vaimo jätti avioerohakemuksen. Syyksi paljastui Aallon suhde toiseen naiseen, joka oli vihreiden puoluetoimistossa työskennellyt nuorisojärjestön työntekijä.

Menneenä kesänä vihreiden lainsäädäntösihteeri protestoi pakkopalautuksia kieltäytymällä istumasta lentokoneessa, jossa oli yksi pakkopalautettava. Aalto ilmaisi tukensa kansalaistottelemattomuudelle ja katsoi, että Suomen palautuspolitiikka on kestämättömällä pohjalla. Poliisi tutkii protestia liikenteen häirintänä. Aikaisemmin Aalto oli pitänyt pelottavana ajatusta, että ihmiset rikkoisivat lakeja uskonnon tai poliittisten mielipiteiden vuoksi.

Kolmas kohu syntyi, kun Aalto esiintyi tukholmalaisella King Kong-homoklubilla Europride-tapahtumassa ilman paitaa ja läpsi kädellään miestä takapuoleen. Tapahtumasta tuskin yksinään olisi tullut upottavaa painolastia, mutta kaiken muun kuorman päälle ja yhdistettynä laskevaan kannatukseen se loi kielteisyyden pyörteen, joka lopulta nielaisi Aallon.

Vihreiden julkituloissa on ollut nähtävissä panikoitumisen merkkejä viime viikkoina. Esimerkiksi Emma Kari on ottanut järjestelmällisesti kantaa jokseenkin kaikkiin esille nousseisiin päivänpolitiikan kysymyksiin, kun Aaltoa on riepoteltu pintajulkisuudessa. Entinen puheenjohtaja Ville Niinistö puolestaan kampitti seuraajaansa, kun hän kehotti Aaltoa ryhdistäytymään ja ohjaamaan vihreiden fokusta asiakysymyksiin.

Työuupumus on vakava paikka, aina. Sairaus ei iske yhtäkkiä, vaan riuduttaa salakavalasti vähitellen. Siksi siitä ei myöskään parane samalla tavalla kuin jostakin leikkaushaavasta tai flunssasta. Toipuminen kestää. Siksi voidaan sanoa, että sairausloma tuli vihreiden eduskuntavaalikampanjan kannalta erityisen pahaan aikaan. Puolueen puheenjohtajaa ei voi uskottavasti tarjota ainakaan painavan ministerinsalkun kantajaksi saati pääministeriksi. Valtakunnan merkittävimmissä tehtävissä paineet olisivat vielä monin verroin raskaammat kuin puolueen puheenjohtajana.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.