Tuppeen vai levälleen?

Iljettävää on seurata tätä turkiseläinten kohtelusta käytävää julkista videoneuvottelua.

Iljetys ei johdu siitä, että kuvamateriaali olisi jotenkin yllättävää tai erityisen järkyttävää. Kuulunhan siihen suomalaisten enemmistöön, joka kyselyjen mukaan sallii turkistarhauksen jatkumisen, vaikka pitääkin sitä eettisesti kyseenalaisena.

Pikemminkin kyse on siitä, että turkistarhaajien edustajat aliarvioivat jatkuvasti suomalaisten älykkyyttä.

Ensin syytetään aktivisteja tiloille tunkeutumisesta ja terrorismista. Samaan hengenvetoon kuitenkin moititaan heitä siitä, etteivät nämä ole heti tehneet ilmoitusta havaitsemistaan laiminlyönneistä.

Sitten tuomitaan kuvissa todetut laiminlyönnit ja syytetään niistä muutamaa mätää omenaa. Seuraavaksi aktivistit kertovat, että osa kuvista oli turkisalan johtohenkilöiden tiloilta. Sitten myönnellään, selitellään ja taas syytellään.

Milloin tämä pingismatsi oikein päättyy?

Turkistuottajat toistelevat tyhjiä fraaseja, kuten "laillista elinkeinoa". Kyllähän orjakauppakin oli joskus laillinen elinkeino. Sitten tämä "vain hyvinvoiva eläin tuottaa" voidaan yhtä hyvin kääntää muotoon "eläimen on voitava juuri niin hyvin, että se tuottaa".

Alalla myös puhutaan biologisesti erittäin harhaanjohtavasti "suomensupista", vaikka oikeasti on kyse supikoirasta. Ajatellaan ilmeisesti, että on parempi, etteivät ihmiset tiedä käyttävänsä koiraeläimen turkista.

Syksyllä 2009 nähtiin pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) puolison Juha Louhivuoren mainostoimiston suunnittelema kampanja, jossa peloteltiin sillä, miten käy jos eläinoikeusliikkeen vaatimukset hyväksytään ja kaikista tulee eläintuotteista pidättyviä vegaaneja.

Mainoksen mukaan tältä välttyy, kun "tekee kuten suomalaiset ovat aina tehneet", eli muun muassa juo maitoa ja syö "monipuolista ruokaa".

Monipuolista ruokaa mainoksessa edusti hampurilainen.

Viimeinen pisara oli kuitenkin alkuvuodesta Sunnuntaisuomalaisessa ilmestynyt juttu Siniketun vuosi (2.1.), jossa käytiin läpi turkistarhan vuoden työvaiheita. Kaikkea sai kuvata, paitsi kettujen lopettamista ja nylkemistä.

- Kun ihminen näkee, että kettuja kuolee, hän ajattelee, ettei kettuturkkeja tarvita, perusteli liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman .

Nykyään on varttunut ja varttumassa sukupolvi, joka luulee, että raha tulee seinästä ja ruoka kaupan kylmäaltaasta. Turkisalalla ajatellaan ilmeisesti, että tämä on alan tulevaisuuden tae.

Pidetäänkö meitä oikeasti näin typerinä?

Koska emme voi kaikki palata entisaikojen maaseutuelämään, jossa sika teurastettiin kotona ja koirasta tehtiin rukkaset, on näitä elämän perusasioita opeteltava muuten.

Peruskoulun yläluokkien biologian opetukseen voitaisiin lisätä minkin tai supikoiran nylkeminen. Samalla opittaisiin nisäkkäiden anatomiaa. Turkis voitaisiin myös parkita käsityötunnilla, mutta siinä voisi jo tuntikehys paukkua aika pahasti.

Olen vakavissani. Luonnossa kasvanutta, muuten matojen ruuaksi päätyvää materiaalia saisi ilmaiseksi metsästäjiltä tai syksyllä teiden varsilta. Muutamaa vuotta vanhempina pojat opetetaan tappamaan ihmisiä, minkä rinnalla kuolleen eläimen käsittelyn pitäisi olla ihan kevyttä kauraa.

Kun jokainen suomalainen tietää, nyljetäänkö supikoira tuppeen vai levälleen, voidaan toivottavasti keskustella itse asiasta, eli siitä millä periaatteilla kohtelemme muita tämän planeetan eläviä olentoja. Ja siitä, että turkisten vienti tuo meille vuosittain 300 miljoonaa euroa vientituloja, jolla voimme ostaa ulkomailta öljyä ja koneita.

Suomen turkiseläinten kasvattajien liiton uusi yhteiskuntasuhdejohtaja Max Arhippainen on toivottavasti valittu tuuliselle paikalleen pitkällisten paineen- ja kivunsietoa mittaavien testien perusteella.

Hänen kannattaisi ottaa oppia Kiviniemen pariskunnan kokovartaloisemmalta puoliskolta. Muistellaanpa mitä Mari Kiviniemi toisti tv-haastattelussa viisi kertaa, kun Ylen toimittaja kysyi häneltä joulukuussa Paavo Väyrysen bisneksistä Nova Groupin kanssa.

- Kaikissa tapauksissa on tärkeää että asiat ovat avoimesti esillä.

Kirjoittaja on Savon Sanomien kulttuuri- ja ajankohtaistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.