Turhankin tiukka linja

Lääkkeiden hintalautakunnan äskettäinen päätös detemir-insuliinin Kela-korvattavuuden poistosta on hyvä esimerkki siitä, miten viranomaisen olisi hyvä selvittää päätöksensä seuraukset ennen päätöksentekoa eikä vasta palauteryöpyn jälkeen.

On tietysti mahdollista, että hintalautakunta tiesi aiheuttavansa jopa 40000 diabeetikolle lääkkeenvaihtorumban, joka edellyttää useita lääkärikäyntejä ja joka ei kaikille edes auta. Jos tiesi, sitä oudompaan valoon päätös tulee.

Levemir-nimistä insuliinia on lähes joka toisella insuliinihoitoa tarvitsevalla käytössä. Täysin vastaavaa tuotetta ei ole markkinoilla, joskin joillekin sopiva Lantus on jäämässä Kela-korvattavien lääkkeiden listalle. Levemirin maahantuoja ja Diabetesliitto katsovat detemir-insuliinin olevan osalle diabeetikoista välittömästi elämää ylläpitävää hoitoa.

Lain mukaan Kela-korvattavien lääkkeiden listalle pääsy edellyttää lääkeyhtiöltä viiden prosentin hinnanalennusta. Tämän lisäksi hintalautakunta vaati Novo Nordiskilta yhteensä kuuden prosentin hinnanalennusta. Se ei lääkkeen maahantuojalle enää käynyt.

Tiukka hintapolitiikka on tietysti hyvä asia veronmaksajan ja lääkkeentarvitsijan näkökulmasta, mutta vain niin pitkään kun siinä säilyy kohtuus. Nyt kohtuus ylittyy. Osalle detemirin käyttäjistä Levemir on ainoa soveltuva vaihtoehto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.