Työvoimasta tulee pula

Vuoden 2008 syksyllä alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi iski nopeasti ja voimakkaasti myös Suomeen. Taantuman syvin vaihe on jo ohitettu, mutta toipuminen on vielä monilta osin käynnissä. Taloudellinen taantumavaihe heilauttaa yhteiskunnan vakautta, mikä ilmenee mm. yhteiskunnallisen arvostelun ja maahanmuuttokriittisyyden lisääntymisenä.

Kaikesta vakavuudesta huolimatta on huolestuttavaa, kuinka taantuman vaikutukset ovat muokanneet yhteiskunnallista keskustelua väärille raiteille. Monet ennen taantumaa keskusteluun nostetut ja tärkeiksi koetut teemat ovat jääneet taustalle.

Esimerkiksi työvoimapula on joutunut unohdettujen sanojen listalle. On kuitenkin tosiasia, että Suomen demografinen jakauma ja tuleva huoltosuhde ovat edelleen yhtä vääristyneitä kuin ennen taantumaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n uusin henkilöstö- ja koulutustiedustelu valaisee hyvin nykyistä tilannetta.

Rekrytointitarve EK:n jäsenyrityksissä oli vuoden 2010 lopulla kasvanut edellisestä vuodesta noin kymmenen prosenttia. Eniten rekrytointivaikeuksia oli esiintynyt palvelualan ammateissa. Uusimman suhdannebarometrin mukaan jopa kaksikymmentä prosenttia sektorin yrityksistä kokee parhaillaan ammattityövoimapulaa.

Tyypillisiä esimerkkejä ovat puhdistus- ja siivoustyöntekijät, varastotyöntekijät sekä kokit. Ylipäätään sellaiset ammatit, jotka eivät ole yleensä olleet kovinkaan herkkiä taantuman vaikutuksille.

Vuosi 2011 ja sitä seuraavat vuodet tulevat kasvattamaan rekrytointitarvetta entisestään. Kun vientivetoinen teollisuutemme pääsee täyteen vauhtiin, pula ammattilaisista on huutava. Muun muassa teknologiateollisuuden ammattien eläköitymisluvut ovat jatkuvasti nousevia aina vuoteen 2025.

Tämä saa aikaan tuhansien työntekijöiden vuotuisen rekrytointitarpeen alan yrityksiin. Erityisen suuri tämä tarve on kone- ja metalliteollisuudessa.

Toinen ala, jonka todellista tulevaisuuden kuvaa ei edelleenkään suostuta näkemään, on sosiaali- ja terveyssektori. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan tämän sektorin työllisten määrä lisääntyy yli sadalla tuhannella henkilöllä vuoteen 2025 mennessä.

Nykyisten koulutuskiintiöiden ja toimijoiden avulla on täysin mahdotonta kouluttaa alalle riittävää määrää ammattilaisia. Lisäksi alan tuottavuuskehitys on varsin hidasta verrattuna esimerkiksi teollisuuteen.

"Väärät" alat Valitettavasti eri alojen vetovoima nuorten parissa ei kohtaa työvoimatarpeen kanssa. Nopea vilkaisu kevään 2011 peruskoulun päättöluokkalaisten ensisijaisiin hakutoiveisiin osoittaa, että vetovoimaisimmat alat säilyvät lähes samoina vuodesta toiseen.

Kauneudenhoitoala sekä viestintä- ja informaatiotieteet houkuttelevat edelleen moninkertaisesti hakijoita aloituspaikkoihin suhteutettuna. Ilmiö on samansuuntainen niin valtakunnallisesti kuin Itä-Suomessa alueellisestikin.

Suurimpana huolenaiheena on jo aiemmin mainitsemani kone- ja metalliala. Alan vetovoimaa saatiin jo nostettua 2000-luvulla, mutta taantuma laski sen suosiota taas nopeasti. Pudotus jatkui edelleen tänä keväänä. Itä-Suomen alueella 100 aloituspaikkaa kohden löytyi enää 59 ensisijaista hakijaa.

Teollisuus ei houkuttele myöskään lukiolaisia, kuten T-Median äskettäin julkaisema suuri lukiolaistutkimus osoittaa. Kaikkein suosituimpana toimialana lukiolaiset pitävät kulttuuria ja viihdettä. Tätä seuraavat opetus- ja koulutus sekä media- ja viestintä. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä, mistä löydetään ammattilaiset aloille, joissa niitä kaikkein kipeimmin tarvitaan?

Suvaitsevaisuutta Hieman kärjistäen voi todeta, että tulevasta työvoimapulasta kärsivä yhteiskuntamme ei saa houkuteltua nuoria aloille, joihin työvoimapula pahiten iskee. Jotakin on tehtävä. Yksi tarvittava toimenpide onkin alojen vetovoimaisuuden kasvattaminen.

On tärkeää jo nuorena saada realistinen ja positiivinen kuva toimialasta sekä yksittäisestä ammatista. Ilman omakohtaisia kokemuksia on vaikea tietää, mistä on todella kiinnostunut. Nuori ei voi tehdä omaa tulevaisuuttaan koskevia ratkaisuja pelkästään mielikuviin ja mediasta saatuihin tietoihin pohjautuen.

Koulun rooli on tässä luonnollisestikin ensiarvoisen tärkeä. Yhteistyö eri oppiaineiden ja yritysten välille on saatava kiinteäksi osaksi koulun arkea. Yhtä lailla yritystenkin on jatkossa otettava entistä enemmän vastuuta yhteistyöstä koulujen kanssa.

Yritysten ja toimialojen on oltava lähellä nuoria, sillä se on myös heidän omien intressiensä mukaista. Tärkeässä roolissa ovat myös erilaiset tapahtumat ja oppimisympäristöt, jotka avaavat lasten ja nuorten silmiä eri alojen sekä työelämän todellisuudesta. Erinomaisia esimerkkejä Itä-Suomesta ovat tältä vuodelta Taitaja-kilpailu, sekä 5.-6.-luokkalaisille suunnattu oppimisympäristö, Yrityskylä.

Työttömänä olevalla työvoimareservillä ei tilannetta valitettavasti korjata niin helposti kuin maahanmuuttovastaiset populistiäänet sanovat.

Ongelmana on joko riittävän ammattitaidon puute, haluttomuus ottaa vastaan tiettyjen alojen tehtäviä tai monesti jo pysyvä syrjäytyminen työelämästä. Toki jokaisen työttömän suomalaisen kiinnittyminen työelämään on tärkeää, mutta se ei ole ratkaisu tulevaan työvoimapulaan.

Työvoimapulan hallinnassa maahanmuuttajat ovatkin ratkaisevassa asemassa. Muukalaisvihan lietsominen on lyhytkatseista toimintaa, jonka virheitä saamme tulevina vuosina korjata.

Yhteistyö ja avarakatseisuus ovat ainoat ratkaisut. Työvoimapula on jo ovella.

Kirjoittaja toimii Taloudellisen tiedotustoimiston aluehenkilönä Itä-Suomessa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.