Uljas stadion

Kuopion uusittu pesäpallostadion on uljas ja toimiva. Sitä kelpaa näyttää muillekin. Avausottelussa tiistai-iltana väkeä oli vajaat 1 400. Stadion vetää noin puolitoistatuhatta katsojaa.

On hienoa, että kaupunki ja paikalliset urheiluseurat pääsivät vuosia sitten yhteisymmärrykseen urheilupaikkojen rakentamisjärjestyksestä. Keskuskenttä valmistui aikaisemmin jalkapalloilijoiden tarpeeseen, ja on osoittautunut käytössä hyväksi. Kentän pinta on saanut käyttäjiltään paljon kiitosta. Myös katsomo on vaatimukset täyttävä. Kentän olosuhteita lienee järkevä parantaa myöhemmin rakentamalla parempia katsomotiloja pääkatsomon vastapäiselle sivustalle.

Puijonlaakson pesäpallostadion rankattiin valtakunnan kärkeen jo ennen avausottelua. Näin voi sanoa, kun Kuopio sai järjestettäväkseen Itä-Länsi-arvotapahtuman ensi kesänä. Vastaavaa miesten ottelua ei ole aikaisemmin Kuopiossa järjestetty. Otteluisännyys on toisaalta tunnustus Kuopion kaupungille myötämieleisestä suhtautumisesta pesäpalloon sekä toisaalta kannustusta paikalliselle Puijon Pesikselle, joka on tehnyt aktiivista seuratyötä.

Uusittu stadion tuntui olevan yleisön mieleen. Myös pelaajille on alkoi uusi aikakausi, joka näkyy muun muassa asianmukaisina sosiaalisina tiloina. Kuopio on katsomonsa puolesta superpesiksen ykköspaikkakunta tämän jälkeen. Nyt kentälle pitäisi vielä saada menestyvä kotijoukkue.

Puijonlaakson stadionilla järjestetään tulevina vuosina muitakin tapahtumia kuin pesäpallo-otteluja. Katsomon muoto on sellainen, että kentällä voi pitää esimerkiksi konsertteja. Areenan laidalle voi helposti rakentaa lisäkatsomoja.

Jotkut tahot kyseenalaistivat stadionin tarpeellisuuden, kun katsomon rakentamispäätös oli tehty. Arvostelijoiden on syytä muistaa, että esimerkiksi Kuopiohallissa ja jäähallissa on järjestetty lukuisia suuria tapahtumia, joilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Veronmaksajien näkökulmasta tärkeää on tilojen monikäyttöisyys. Tämä on Kuopiossa huomioitu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.