Urhoutta Suomeen

Keskusta kaivoi Urho Kekkosen vaalivankkureidensa keulaan kesäkuun 7. päivän eurovaaleihin. Lähes kolme vuosikymmentä sitten presidentinvirasta eronnut Kekkonen otti käytännössä maamme johtajuuden käsiinsä tullessaan ensi kertaa pääministeriksi vuonna 1950.

Kekkonen turvasi Suomen kaupalliset edut länsimarkkinoilla hoitamalla maamme Eftan ulkojäseneksi 1960-luvun alussa ja ajamalla vasemmiston kovasta vastustuksesta huolimatta läpi EEC-sopimuksen 1970-luvun alussa.

Kekkonen olikin arvojohtaja, jonka tärkein arvo oli Suomen kansan etu. Hän hylkäsi omatkin aiemmat mielipiteensä, jos katsoi, että ne eivät edistä Suomen ja suomalaisten asiaa.

Kekkosen ura huipentui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin loppuasiakirjaan vuonna 1975. Tämä asiakirja, erityisesti sen ns. kolmas kori kannattaisi ottaa kaikissa Suomen kouluissa yhteiskuntaopin aiheeksi, jos tällaista oppiainetta vielä kouluissamme on.

Etyk nosti Itä-Euroopassa esille kansalaisoikeudet niin, että tuloksena oli ensin Neuvostoliiton ympärille rakennetun liittoutuman ja lopulta koko Neuvostoliiton hajoaminen. Kekkonen ei enää ollut tätä vaihetta näkemässä.

Tämä tapahtumasarja on hyvä muistutus siitä, että keinotekoisesti rakennettu unioni hajoaa, jos sen arvot eivät vastaa siinä mukana olevien kansojen ja ihmisten omia arvoja. Kaikki eurooppalaiset unionit ovat hajonneet Rooman valtakunnasta lähtien.

Kovin vahva ei ole ennuste myöskään Euroopan unionin säilymiselle sen tämänhetkisten toimintatapojen perusteella.

Varmaa on, että Kekkonen puolustaisi Suomen asemaa EU:ssa vahvoin ottein. Hän ei tietenkään olisi jäänyt niiden poliittisten asetelmien vangiksi, jotka vuosikymmeniä sitten olivat vallalla.

Tällaista urhoutta maamme tarvitsee nyt sen sijaan, että täällä kiistellään, kenelle kuuluu lautanen EU:n pöydässä.

Susi jo syntyessään

Vuonna 2000 käyttöön otettu uusi perustuslakimme on ulkopoliittisten valtaoikeuksien osalta susi jo syntyessään. Heikkoja ovat johtavat puolueemme, kun ne eivät kykene ratkaisemaan tätä ongelmaa, joka kalvaa johtajiemme arvovaltaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa Euroopassa ja maailmalla.

Maailmanhistoriassa riittää esimerkkejä siitä, miten monelle maalle on käynyt huonosti, kun johtajuus on jakautunut.

Suomen kannalta on välttämätöntä, että perustuslaki on valtaoikeuksien kannalta täysin selvä.

Nykyinen muotoilu johtaa väistämättä ennemmin tai myöhemmin täydelliseen sekasotkuun, jollainen oli jo aika lähellä äskeisellä presidentti Barack Obaman Euroopan vierailulla. Suomi ei saanut puheenvuoroa, kun täällä ei päästy yksimielisyyteen, pitääkö sen pääministeri vai presidentti.

Maan etu tärkeintä

Palataanpa Kekkoseen. Hänellä ei ollut presidenttinä muodollisia valtaoikeuksia puuttua työmarkkinapolitiikkaan, mutta arvojohtajana hän katsoi, että maan etu on asetettava yksityisen edun edelle.

Niinpä hän paimensi työntekijä- ja työnantajajärjestöt usean kerran yhteisen pöydän ääreen sopimaan maan asioista.

Tässäkin toiminnassa Kekkonen katsoi asioita kokonaisuutena. Hän ei edustanut kumpaakaan osapuolta vaan antoi arvoa molemmille. Tämä ei tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut passiivinen vaan tarvittaessa hän jyrähti milloin työnantajille, milloin palkansaajille.

Tällaista arvojohtajuutta me tarvitsemme myös 2000-luvulla.

Ei riitä, että poliittinen johto valittaa, kun työmarkkinajärjestöt eivät sovi asioista. Arvojohtaja uskaltaa laittaa itsensä peliin, kun näkee, mitä maan etu vaatii. Siinä pelissä voi tulla lyhyellä tähtäykselle turpiin , mutta kansa kyllä tukee oikeita ratkaisuja, kun oivaltaa niiden merkityksen.

Kun Kekkonen otti Suomen johtoonsa pääministeriksi tullessaan vuonna 1950, oli Suomi sodan jäljiltä äärimmäisen köyhä ja velkainen maa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin hän jätti seuraajalleen käytännössä velattoman maan, jossa oli lähes täystyöllisyys.

Kekkosen seuraajalta puolestaan jäi maa, jossa oli presidentin voimakkaasti tukeman vahvan markan politiikan seurauksena puoli miljoonaa työtöntä ja valtiolla 400 miljardia markkaa velkaa.

Johtajuutta kaivataan

Kansa ei kaipaa uutta Kekkosta. Sellaista ei synny näin pieneen kansaan kuin kerran muutamassa vuosisadassa. Mutta johtajuutta kansa kaipaa ja tarvitsee.

Ei ole kysymys siitä, onko johtajan nimike presidentti vai pääministeri. Johtajan on ajettava suomalaisten asiaa, tarvittaessa syrjäyttämällä oma taustansa ja entiset mielipiteensä.

Edessämme ovat niin vaikeat ajat, että esimerkiksi työmarkkinapolitiikassa tarvitaan sellaista johtajuutta, jota ei ole nähty pitkään aikaan. Poliittinen johto voisi nousta Kekkosen tavoin huolehtimaan siitä, että yksityinen etu ei karkaa yhteisen edun edelle.

Poliittinen johtaja ei siis voi mennä sanomaan, että hän puhuukin nyt SAK:n tai jonkin muun tahon entisenä edustajana tilanteessa, jossa Suomi uhkaa ajautua velkakierteeseen ja massatyöttömyyteen.

Nyt tarvitaan urhoutta nimenomaan Suomeen.

Kirjoittaja on Kuopion kauppakamarin toimitusjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.