Uskomuksia, juomavettä ja hukkaojituksia

Kirkasta pohjavettä pursuavat lähteet lienevät tuttuja useimmille suomalaisille. Lähteisiin liittyy myös suuri määrä uskomuksia ja tarinoita. Suurin osa maamme lähteistä on kuitenkin menettänyt luonnontilansa ihmisten tavoitellessa leveämpää leipää. Pohjois-Savo ei ole tästä poikkeus.

Ihminen on vaikuttanut lähteiden luonnontilaan monilla eri tavoilla ja vaikutukset ovat olleet pääsääntöisesti kielteisiä. Pienialaisina, kosteina paikkoina lähteet ovat herkkiä ympäristössään tapahtuville muutoksille, kuten ojituksille ja avohakkuille. Merkittävimmät muutokset ovat Pohjois-Savossa tapahtuneet 1900-luvun jälkipuoliskolla ennenkaikkea metsätalouden seurauksena. Aikaisempina vuosisatoina vaikutukset jäivät vähäisemmiksi vaikka lähteitä onkin hyödynnetty jo pitkään.

Lähteiden määrää Pohjois-Savossa on vaikea arvioida yksityiskohtaisesti, koska niitä kaikkia ei ole koskaan paikannettu. Maanmittauslaitoksen julkaisemilta peruskartoilta lähteitä löytyy maakunnan alueelta vajaat 3 700 kappaletta.

Kattavimmat selvitykset ovat Kuopion vesipiirin 1980- ja 1990-luvuilla tekemät selvitykset, joiden perusteella olen arvioinut maakunnassa olleen vähintään 15 000-20 000 lähdettä. Näistä lähteistä valtaosa, yli 90 prosenttia, ei kuitenkaan enää ole luonnontilaisia, vaan eri tavoin vaurioituneita tai kokonaan hävinneitä.

Luonnontilaisia tai sen kaltaisia lähteitä on Pohjois-Savon Metsäkeskuksen toimesta paikannettu kuitenkin vielä hieman yli tuhat. Runsaslähteisimpiä kuntia ovat Kaavi, Nilsiä ja Vesanto.

Kartat kertovat

Vaikkei peruskarttojen perusteella voidakaan arvioida lähteiden määrää, voidaan eri-ikäisiä karttoja vertaamalla seurata joitakin lähteisiin vaikuttaneita ihmistoimintoja 1900-luvun jälkipuoliskolla.

Soiden ja metsien ojittaminen on vaikuttanut suuresti luontoon, myös lähteisiin. Vielä 1960-luvulla peruskartoille merkityistä suolähteistä 62 prosenttia oli ojittamatta, kun 1990-luvulle tultaessa niiden osuus oli laskenut 21 prosenttiyksikköä.

Ojittaminen olikin aktiivisimmillaan Pohjois-Savossa vuosina 1965-1973. Metsätalous kokonaisuutena on suurin lähteitä hävittänyt ja niiden tilaa heikentänyt tekijä. Metsäautoteiden rakentaminen sekä kaikki raskailla koneilla tehdyt metsätaloustoimet vaikuttavat helposti lähteisiin.

Ennen koneellista metsätaloutta lähteisiin vaikutti pellonraivaus, joka Pohjois-Savossa oli voimakkaimmillaan 1880-luvulta 1950-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Pellonraivauksen merkityksestä lähteiden luonnontilaan kertoo se, että kolmannes (37 prosenttia) kaikista peruskarttoihin merkitystä lähteistä sijaitsi 1960-luvulla pelloilla tai niiden reunoilla. Sittemmin peltojen paketointi ja metsitys ovat vaikuttaneet päinvastaisesti ja 1990-luvulle tultaessa peltolähteiden määrä onkin laskenut 21 prosenttiin.

Ennen nykyaikaisen tieverkoston muodostumista kyliä ja taloja yhdistäneet polut kulkivat usein lähteiden kautta. Niinpä vielä 1960-luvulla kolme neljästä lähteestä sijaitsikin polkujen varsilla tai niiden läheisyydessä, alle sadan metrin päässä polusta.

Tämän jälkeen tiet ovat syrjäyttäneet polut liikkumisväylinä. Siinä missä poluista ei aikaisemmin ollut lähteiden säilymisen uhkaajaksi, on sittemmin rakennetun tieverkoston alle jäänyt lukuisia lähteitä. Polkujen läheisyydessä olevien lähteiden osuus on sitten 1960-luvun puolittunut 1990-luvulle tultaessa, ja teiden varsilla olevien lähteiden määrä taas on vastaavana aikana puolitoistakertaistunut.

Vaikka lähteiden suoranainen merkitys vedensaannille onkin nykyään marginaalinen, lähteet täydentävät usein kotitalouksien vedensaantia.

Esimerkiksi Tuusniemellä vielä 1980-luvun puolivälissä Kuopion vesipiirin paikantamista 531 lähteestä yhteensä 241 oli edelleen vedenottokäytössä. Tavallisinta oli vedenotto talousvedeksi kotitalouksiin (97 lähdettä) sekä kesäaikainen tai muu väliaikainen vedenotto (93 lähdettä). Kotieläimille nostettiin vettä 25 lähteestä.

Ojituksista suojeluun

Lähteitä on pienessä mittakaavassa myös suojeltu. Jo maakunnan ensimmäisille luonnonsuojelualueille Puijolle (perustettu 1928) ja Maaningan Korkeakoskelle (1947) sijoittui myös lähde. Metsänhakkuissa ja ojituksissa lähteet pyritään nyttemmin kiertämään matkan päästä vaihtelevalla menestyksellä. Nykyään lähteet ovat uhanalaisia, metsä- ja vesilain suojaamia elinympäristöjä.

Viime vuosina on yleistynyt aiemmin tärveltyjen lähteiden luonnontilan palauttaminen eli ennallistaminen. Jos omatoimisesti innostuu lähdettä kunnostamaan, on maltti tällöin valttia.

Esimerkiksi sammalia tai leviä ei tule poistaa lähteestä, vaikka ne olisivatkin epämiellyttävän näköisiä - tällöin tehdään helposti enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Sen sijaan kannattaa vähitellen tukkia lähteeseen tai sen viereen vedettyä ojaa vedenpinnan tason nostamiseksi. Liian siistiä lähteestä ei siis kannata yrittää tehdä.

FM Harri Hölttä on tehnyt pro gradu -työnsä lähteisiin Pohjois-Savossa kohdistuneista ihmisvaikutuksista Joensuun yliopistossa ja työskentelee metsäasiantuntijana Suomen Luonnonsuojeluliitossa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.