Uudistuksilla on kiire

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen piti harvinaisen selkeäsanaisen esitelmän Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa perjantaina. Puheloisen viesti oli, että puolustusvoimat ei selviä edessä olevista kustannuspaineista tasaisella menojen leikkaamisella, vaan on tehtävä perusteellinen rakenneuudistus.

Komentaja asetti myös tiukan aikataulun. Hänen mukaansa isoista linjoista on päätettävä ensi vuoden kevääseen mennessä, jotta uudistus voidaan toteuttaa vuoden 2016 alusta alkaen. Aikataulu tarkoittaa käytännössä sitä, että puolustusvoimien uudistamisesta on käytännössä päätettävä jo huhtikuun eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.

Säästöjä voidaan hakea neljältä pääsuunnalta: on käytävä läpi nykyisten varuskuntien tarpeellisuus, on katsottava voidaanko säästää puolustusmateriaalikuluista, on leikattava henkilöstömenoja tai on muutettava toimintatapoja.

Puheloinen itse rajasi esitelmässään materiaalisäästöt ulos keinovalikoimasta. Suomi on jo sitoutunut uuden materiaalin hankintoihin ja niiden peruminen toisi mukanaan mittavia sopimussakkoja, jotka söisivät säästöt.

Melkoisen selvää on, että nykyinen varuskuntien määrä laskee. Julkisuudessa on jo pitkään arvioitu, että todennäköisiä lakkautettavia varuskuntia ovat Dragsvikin, Keuruun ja Kontiolahden varuskunnat.

Ratkaisut eivät ole alue- ja kielipoliittisesti helppoja. Esimerkiksi Kontiolahden varuskunta on suuri työllistäjä Joensuun seudulla. Sen lakkauttaminen herättää varmasti kiivasta vastustusta, niin kuin on herättänyt kaikkien varuskuntien lakkauttaminen.

Puheloisen perustelut uudistuksille ovat rajut. Hänen mukaansa nykymenolla jatkaminen merkitsisi sitä, että puolustusvoimat olisi vuosikymmenen lopulla umpikujassa. Kiinteät kulut olisivat niin suuret, että varoja ei jäisi materiaalisen puolustuskyvyn ylläpitoon. Niinhän se on: maata ei puolusteta seinillä, vaan aseilla ja toimintakykyisillä joukoilla.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.