Uusi pisteytys sotkee lukiota ja opiskelijavalintoja

Opetus- ja kulttuuriministeriön pyrkimys vähentää pääsykokeiden merkitystä yliopistojen opiskelijavalinnoissa on johtamassa uusiin, entistä vakavampiin ongelmiin. Valintauudistusta valmisteleva työryhmän uudessa pisteytystyökalussa matematiikan arvosana ylioppilastodistuksessa antaa eniten pisteitä koulutusohjelmasta riippumatta. Äidinkieltä ja matematiikkaa painotetaan, koska niissä pärjääminen ennustaa myöhempää opintomenestystä. Lukiolaisten halutaan panostavan matematiikkaan myös siksi, että luonnontieteellisillä aloilla on pulaa opiskelijoista ja työelämän osaajista.

Yhden aineen ylivalta kaikessa korkeakoulutuksessa kuitenkin tuottaa enemmän uusia ongelmia kuin ratkoo vanhoja. Uudessa mallissa esimerkiksi historiasta kiinnostuneen lukiolaisen kannattaa panostaa enemmän matematiikkaan, koska siitä saa enemmän pisteitä.

Projektisuunnittelija Katri Kleemola perustelee työkalun painotuksia sillä, että muuten ei saada riittävästi eroja hakijoiden välille. Lausunto kuvastaa, että ministeriössä on itse aiheutettu ongelma ja edelleen syvennetty sitä.

Juuri pääsykokeilla on saatu esiin motivaatio- ja lahjakkuuserot, joita lukiotodistukset eivät tuota. Vaikka ylioppilastutkintoa jatkossa painotettaisiin lisää, tulee yliopistojen koulutusohjelmille jättää päätösvaltaa omiin valintakriteereihinsä.

Tarkoitus vähentää pääsykokeiden painoarvoa ja sitä kautta valmennuskurssien merkitystä on hyvä, mutta jälleen kerran hätiköinti johtaa epätoivottuun lopputulokseen. Yksilöllisesti lahjakkaita nuoria ei pidä ahtaa samaan muottiin, eikä lukion yleissivistävää tehtävää pidä vaarantaa nyt esitetyllä tavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.